Kodin saanut koira: USVA

Syntymäaika: 3/2023
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

7.7.2023

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi.

Usva saapui HDM:n tarhalle kahden siskonsa Savun ja Päivin kanssa, toukokuun tienoilla. Pennut olivat löytyneet läheisen stadionin vierestä emonsa kanssa oman onnensa nojasta. Alun perin pentuja oli ollut 7, mutta osa niistä jäi auton alle ja menehtyi. Nämä kolme kiinni saatua pentua olivat pahoin punkkien peittämiä ja huonossa kunnossa. Kaikilla kolmella pennulla todettiin myös babesioosi, joka hoidettiin tarhalla. Emo on iso keskikokoinen, noin 60-65cm korkea koira. Emo pelkää ihmisiä, eikä sitä ole vielä saatu kiinni, mutta Marilena yrittää loukuttaa sen, jotta se saataisiin steriloitua.

Pennut asuvat tarhalla kolmistaan samassa häkissä. Kaikki kolme ovat ihmisiin tottumattomia ja suhtautuvat varauksella häkkiin meneviin aktiiveihimme. Pennut eivät anna koskea itseään, vaan väistävät, mutta ovat kuitenkin kiinnostuneita etenkin ihmisten tarjoamista herkuista. Savu ja Usva ovat porukan rohkeimmat ja uskaltavat tulla lähes heti ottamaan kädestä nameja. Pennut käyvät välillä ottamassa taukoja omassa kopissaan, ja tulevat sen jälkeen uudestaan ottamaan herkkuja ihmisiltä.

Koska pennut ovat ujoja ja tottumattomia, tarvitsevat ne osaavan kodin rohkaistuakseen ja tullakseen reippaiksi koirakansalaisiksi. Uudessa kodissa tulisi myös olla valmiiksi reipas kaverikoira tukemassa ja opastamassa kotikoiran elämään. Pennut eivät sovellu vilkkaaseen ympäristöön tai perheeseen, jossa on pieniä lapsia. Tavatessa pennut rohkaistuvat nopeasti ja ovat hirveän kiinnostuneita ihmisistä ja herkuista, mutta tarvitsevat kodin, jossa on jo entuudestaan kokemusta aroista koirista ja niiden kouluttamisesta. Pennuissa on paljon potentiaalia kasvaa reippaiksi koiriksi, jos ne vain pääsisivät mahdollisimman nopeasti pois tarhalta ja sellaiseen kotiin, joka jaksaa panostaa niiden kouluttamiseen koiralähtöisesti.

Usva on porukan isoin ja myös tasaisimman oloinen pentu. Usva ei säpsy yhtä paljon kuin sen sisaret, eikä koe tarvetta tauottaa yhtä paljon kopissa. Usva haukkuu jonkin verran muiden mukana.

Pennuista kasvanee isoja keskikokoisia, noin 60-65cm kokoisia ja 25+kg:n painoisia. Usvalla ja sen siskolla Savulla on pörröinen turkki, joka vaatii todennäköisesti hieman huoltamista tulevassa kodissa. Pentujen totuttaminen käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin tulee vaatimaan kodilta paljon aikaa ja panostusta, jotta siitä tulee pennuille mukavaa ja sujuvaa.

 

Päivitykset

28.10.2023

Usva ssapui tänään omaan kotiinsa. <3

4.10.2023

Onnekas Usva varattiin tänään omaan kotiinsa ja se jää odottamaan kyytiä Suomeen. <3

7.7.2023

Ihana Usva-pentu aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa! <3

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Usva saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Usva on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. Mikäli Elissa ei ole ikänsä puolesta vielä adoptiovaiheessa valmis steriloitavaksi, sitoutuu koti tekemään toimenpiteen viipymättä Suomessa, kunhan koira on siihen fyysisesti valmis.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Usvan yhteyshenkilönä toimii: Sanja Martikainen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: