Kodin saanut koira: AVILA (nyk. Selma)

Syntymäaika: n. 2016
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio: 47cm/ 20kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja taustat
4.10.2023

Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä. 

Seniori-iän saavuttanut Avila on ollut aiemmin paikallisten romaneiden koira, mutta elänyt lähes koko elämänsä yksinään kaduilla ruokaa etsien. Hän on ehtinyt synnyttää vuosien varrella myös useammat pennut. Heinä-elokuun taitteessa 2023 Avila ilmestyi Luizan portille ja Luiza otti tämän luokseen, jotta saisi tytön steriloitua. Avilan aikaisemmat omistajat olivat myös sitä mieltä, että tämä voisi jäädä Luizalle.

Suloinen Avila asuu ulkotarhassa toisen koiran kanssa ja he tulevat toimeen keskenään. Tämä herttainen rouva ottaa ihmiset iloisesti vastaan, eikä jännitä uusia tuttavuuksia tavatessaan. Ihmisten rapsutukset ovat Avilalle erittäin mieluisia ja rapsutusten loppuessa hän pyytääkin niitä vienosti lisää. Iästään huolimatta hän vaikuttaa myös leikkisältä tapaukselta.

Vaikka Avila onkin ollut aiemmin omistettu koira, ei hänellä todennäköisesti ole kotikoiran oppeja hallussaan. Häntä on tuskin koskaan lenkitetty hihnassa ja hän on mahdollisesti elänyt pääsääntöisesti ulkona.

Tasapainoiselta vaikuttavan luonteensa vuoksi Avila voisi mennä ainoana koirana tai koirakaverin kanssa. Lisäksi hän voisi sopia monenlaiseen perheeseen, sekä ympäristöön. Avila on vahvasti ihmisten perään, joten rauhallisesti toteutettu yksinolon harjoittelu tulee olemaan tärkeää.

Kokoa Avilalta löytyy noin 47 cm ja hän painaa arviolta ainakin 20kg. Hänelle tekisi hyvää pieni elämäntaparemontti, sillä tämä rouva on jokseenkin pulskassa kunnossa. Ylipainon vuoksi hänen terveystilanteestaan tai ruumiinrakenteestaan on vaikea tehdä huomioita, mutta iloisen liikehdinnän lomassa ei ole havaittu mitään poikkeavaa.

Päivitykset

29.4.2024

Avila, uudelta nimeltään Selma, on saapunut omaan kotiin jossa häntä on odotettu kovasti. Paljon yhteisiä hetkiä Selmalle perheineen!

22.3.2024

Avila on varattu omaan kotiin, jossa häntä odotetaan jo malttamattomana kotiin saapuvaksi.

4.10.2023

Iloinen Avila tallusteli Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään loppuelämänsä kotia <3

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: