12/2013

RUDI

* arvioitu syntymävuosi 2011

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

6.2.2014
Rudi on löydetty joulukuussa 2013 vaeltamasta Romanian loputtomia ja vaarallisia katuja. Kulkukoiran rooli ei missään nimessä ole helppo, mukava tai edes siedettävä, kuitenkin Rudin kotimaassa se on rinnastettavissa paikkaan mihin pahat ihmiset joutuvat kuoltuaan.. Siksi tämä koirapoika onkin tällä hetkellä onnellisessa asemassa, sillä sen on löytänyt ja ottanut talteen ja turvaan Kulkurien yksi yhteistyöhenkilöistä, Mihaela Soare. Mihaela pelastaa koiria sekä kaduilta, pelloilta metsistä että myös kunnallisilta tarhoilta aina mahdollisuuksien mukaan.

Rudi on kooltaan keskikokoinen, noin 13kg painava nuori poika. Rakenteeltaan Rudi ei ole kovinkaan massiivinen.

Rudi tuee oikein hienosti toimeen niin toisten koirien kuin kissojenkin kanssa. Ihmisistä Rudi pitää myös erityisen paljon. Mihaela luonnehtii Rudia lempeäksi, ystävälliseksi ja rakastettavaksi pojaksi. Rudista voisi kuvitella kotiutumisen jälkeen kuoriutuvan iloinen ja aktiivinen koira, joka nauttisi pitkistä lenkeistä, sohvalla makoilusta ja oman perheen kanssa olemisesta. Voisi olla, että jokin harrastuskin olisi pojan mieleen. Ystävällisen ja kuuliaisen luonteensa puolesta Rudin voisi nähdä jopa lapsiperheessä. Rudi ei juurikaan hauku, joten myös kerrostaloon voisi poika sopia asustelemaan.

19.2.2014
Rudi on varattu! Rudi odottaa oma koti Oulun kupeessa. Onnea Rudi ja perhe!

16.3.2014
Rudi sai oman kodin Suomesta 10.3.2014.

3.3.2015
Saimme ihania kuulumisia Rudin uskomattoman ihanalta perheeltä <3

“10. pvä maaliskuuta on  kulunut 1v kun Rudin tassut astuivat ensimmäistä kertaa Suomen kamaralle Helsingin lentokentällä. Vastassa oli kovin arka koira, joka ei halunnut tulla kuljetuskopista millään ulos.

Kotiin päästyään aloimme odottamaan, josko matkan ja paikan vaihdosten tuoma stressi alkaisi päivä päivältä hellittää ja Rudin arkuus sen myötä. Mutta niin vain  päivät ja viikot ja kuukaudet kului, ja meille alkoi valjeta, että tämän koiran kohdalla arkuus ja pelokkuus ei ollut matkan myötä tullutta, vaan sen traumat olivat pintaa syvemmällä.  Se pelkäsi ihan kaikkea; ääniä, liikettä, ihmisiä, eläimiä, autoja, pyöriä, puita, pensaita, kiviä. Ja sen säikähtäessä nopeat reaktiot olivat tarpeen. Se singahti suuntaan kuin suuntaan täysiä. Reaktiot olivat ihan alkukantaisia ja niissä oli selvästi kyse  elämästä ja kuolemasta.  Sellaisen perinnön Romania oli siihen jättänyt.

Rudi tuli  meidän isällemme  koiraksi. Ja kesti useita viikkoja, että uusi omistaja pystyi edes Rudiin koskemaan.  Käytin sen 3-4 kertaa päivässä lenkillä isämme luota ja etenimme isään totuttelun vaihe vaiheelta koiran ehdoilla ja pikku hiljaa luottamus isäämme kohtaan kasvoi, ja he pystyivät aloittamaan yhteisen elämän.

Kuitenkin vanhalla isällämme ja Rudilla oli muita sopeutumisvaikeuksia. Nuori koira oli kuitenkin liian vilkas liikkeinen  ja mm. päivittäisten karkailujen vuoksi Rudi muutti luoksemme loppukesällä. Yhdistyksen kanssa oli jo ennakkoon sovittu, että jos isämme kunto ei jossain vaiheessa enää anna myöten koiran pitoa, niin Rudi saisi muuttaa luoksemme.  Ja olihan se jo Helsingistä hakureissulla leimautunut minuun niin, että karkailut loppuivat sen meille muuttaessa. Ehkäpä se  meille muuttaessaan vasta omasta mielestään tuli kotiin.

Sittenpä alkoi Rudilla uusi sopeutuminen kovin rauhallisesta mökistä ” hieman” eläväisempään taloon. Sen ihmispelko joka kohdistui eritoten miehiin joutui taas koetukselle kun sen piti alkaa totuttelemaan uuden kotinsa miespuoliseen henkilöön, eli mieheeni. Ja ekaluokkalaiseen elohiiri poikaamme, kahteen kissaan ja laumaan hevosia.Tässä kohtaa tulivat yhdistyksen meille  neuvoman Rescuekoirien sielunelämää läheisesti tuntevan kouluttajan  ohjeet kultaakin kalliimmiksi.

Se sai kaiken ajan ja rauhan totutella uuteen arkeensa, mutta konflikteilta ei säästytty ja se osasi käyttää hampaitaan jos koki olonsa uhatuksi.  Vieraat ohjeistettiin olemaan huomioimatta koiraa lainkaan. mutta siltikin lopulta koettiin, että  sen ja meidän ihmisten parhaaksi sen elämää joudutaan rajoittamaan ja tilaa rajaamaan. Se selvästikkään ei hallinnut tilanteita eikä kyennyt niissä olemaan.  Joten taloon hankittiin koiraportti ja umpinainen kuljetusboxi jonne  se sai vetäytyä piiloon ja tulla halutessaan sieltä pois.  Koska se stressasi vielä muuta perhettämme paitsi minua sekä vieraita niin paljon, niin aina jos en ollut paikalle, se jäi yhteen huoneistamme  koiraportin toiselle puolelle. Tämä osoittautui Rudin kohdalla varsin  toimivaksi toimintamalliksi. Ja nyt se pystyi rauhoittumaan omassa tilassaan ja omassa ”luolassaan”.

Pikku hiljaa vaihe vaiheelta , se alkoi pystyä hengittämään myös meillä, ja se sai pikku hiljaa lisää vapauksia, ja portin takana vietetty aika alkoi vähetä. Alkuunsa tuo eristäminen tuntui pahalta, mutta perheen piti pystyä jatkamaan myös normaali arkea, eikä kaikkea toimintaa ja elämää voinut elää koiran ehdoilla.  Nyt se käy portin  takana ne ajat kun pojallamme on kavereita kylässä. Tai jos tuntemattomampi vieras on tulossa tupaan.

Kävin jokunen viikko sitten Helsingin lentokentällä. Edellinen kerta siellä oli, kun hain Rudin.  Vuoden takaiset muistikuvat kentällä palasivat mieleeni ja totesin, että onhan meillä tänä päivänä ihan eri koira.

Edelleen se on arka, ja pelkää mitä ihmeellisempiä asioita. Se stressaa kovasti jos sen arki kovasti eriytyy uusille urille  poiketen normaalista. Se pelkää ihmisiä, mutta on alkanut osoittaa omatoimisesti kiinnostusta vieraisiin ihmisiin.  Sitä saa lähestyä vain ihmiset, tai Se saa lähestyä vain ihmisiä jotka ”puhuvat koiraa”.    Se  ei ole aggressiivinen koira. Se pyrkii välttämään ja väistämään tilanteita, ja sen on annettu se tehdä. Se käyttäytyy erityisen mallikkaasti lenkeillä , se saa väistää vastaantulevat koirat niin kaukaa pientareen puolelta kuin se tarpeelliseksi kokee  ja taluttajalla naru antaa myöten. Tästä johtuen se ei räyhää, eikä hyöki.

Sillä on jokunen hyvä koirakaveri, mutta myös koirien suhteen se lämpenee hyvin hitaasti.  Sanoisinko, että useiden kuukausien tutustumisen jälkeen se saattaa yrittää jo jotain leikin tapaista.

Kun sen päästää pellolla tai metsässä irti, niin se vapautuu ja siitä kuoriutuu sellainen koira mitä se ilmeisimmin olisi jos elämä olisi ollut sille hyvä sen ensimmäisinä vuosina.  Se on leikkisä, iloinen vauhdikas jopa hetkittäin riehakas poika.   Jotain ei niin positiivistakin sieltä pilkistää, hiirestä puhkeaa predator, todella voimakkaine  metsästysvietteineen.

Edelleen elämää opetellaan ja päivä päivältä sen itsetunto vahvistuu. Mutta on myös päiviä jolloin se ottaa takapakkia. Se joutuu osallistumaan erilaisiin toimintoihin kuten tallihommiin vaikka se ei niistä pidä. Mutta heti on ollut selviö, ettei sitä tulla pitämään pumpulissa eikä meidän elämää voi muuttaa kokonaan koiran ehdoilla elämiseksi.  Rudin kanssa kuitenkin toimitaan pitkälti sen mukaan mihin sen resurssit riittää, eikä sitä viedä tilanteisiin mistä sen psyyke  ei selviä. Se saa olla joissakin tilanteissa pelokas , mutta paniikki tilanteisiin se ei saa joutua.   Niiltäkään ei ikävä kyllä voi välttyä, aina tien päällä voi sattua ja tapahtua meistä johtumattomista syistä. Mutta se on ollut positiivista havaita, että niistä toipuminen on ollut nopeaa.

Mieheni suhteen tilanne on helpottanut ja he ovat päässeet jo lenkkeilemään kahdestaan ja ottaa tämän häntä heiluen vastaan. Myös poikamme ja Rudi ovat oppineet ymmärtämään toinen toistaan, ja Rudi ottaa pojan  silmin nähden iloisena vastaan hänen saavuttuaan koulusta.  Montaa miespuolista ei ole joiden se antaa koskea. Mutta tähän ollaan löydetty erityisen hyvä totuttelupaikka . Naapuriin kokoontuu usean kerran viikossa enoni talolle rypäs vanhoja hevosmiehiä raveja katsomaan . Ja sieltä löytyy myös  Rudi ja minä.  Keskittyminen on niin intensiivistä raveja kohtaan näillä isännillä, että siinä ohessa Rudin on helppo käydä syömässä makkaranpaloja isäntien kätösistä.  Yksi pääsee jo rapsuttamaan ja toiselle  heiluu häntä.. 😉

Eihän  Rudi ihan täyttänyt  niitä  koiran piirteiden toivomuslistan TOP 10 kärkipään ominaisuuksia. Tai sitä millaiseksi ihminen omassa päässään haaveilee koirantäyteisen elämänsä koiran kanssa olevan.  Meille Rudinsaapuminen sellaisena kuin se on,  ei kuitenkaan ollut katastrofi. Täällä oli jo totuttu, että kaikki koirat eivät ole joka ihmisen paijattavissa olevia . Sen tiedon meille oli antanut jo edesmennyt Suomi Rescue joka ei ollut niitä helpoimman pään koiria. Ja sen kanssa haetut opit ja neuvot olivat  meillä käsissämme, ja moni ongelma jäi syntymättä, kun mietti omaa käytöstään miten minun ei tule käyttäytyä, etten siirrä sitä käyttäytymistä koiraani.

Rudissa on myös paljon piirteitä mitä arvostan, ja eihän uskollisempaa ystävää voi kukaan löytää.. Kyllä tällaisen koiran kanssakin oppii ja pystyy elämään. Ja kun se toimiva arki  ja toimintatavat on löytänyt omat uransa, niin sitä ei edes koe että se elämä olisi jotenkin vaikeaa tai hankalaa tällaisen koiran kanssa. Sitä vaan hyväksyy tosiasiat, että nämä on meidän prioriteetit ja näillä mennään.

Ja eihän sitä tiedä, vaikka vuoden päästä on taas uudet uutiset ja Rudista on kuoritutunut normi Suomi-Koira 😉

T: Kaisa”

Rudin varausta hoiti Nea.