Päivitetty 04.03.2015

Kodin saanut koira: LILIA


Lili

LILIA

* Noin 4-5 vuotias

* Narttu

* Romaniassa

* steriloitu

 

 

 

03.02.2015

Lokakuussa 2014 yhteistyöklinikkamme Onevetin henkilökunta sai jälleen yhteydenoton Bukarestissa toimivasta pentutehtaasta. Sieltä oltiin laittamassa pihalle pentukoneina toimineita narttuja, bichon-mixejä, koska ne eivät enää tuottaneet tarpeeksi tehokkaasti pentuja.
Onevetin työntekijät tiesivät, etteivät pienet koirat pärjäisi kaduilla pitkään, vaan päätyisivät alta aikayksikön kunnalliselle tarhalle, joten he päättivät ottaa koirat talteen. Siitä lähtien nämä kuusi tyttöä ovat asuneet Onevetin tiloissa ja nyt niillä on uusi mahdollisuus elämään, oikeaan kotikoiran elämään.

Näiden koirien kohdalla, kuten rescuekoirien ylipäätään, on otettava huomioon, etteivät ne ole juurikaan tottuneita käsittelyyn, eivätkä ne tiedä mitään tavallisen kotikoiran elämästä. Jokainen niistä on kuitenkin kiltti ja ihmisystävällinen, ja niillä on kaikki mahdollisuudet ajan, johdonmukaisen käsittelyn ja turvallisen ympäristön myötä kehittyä mitä parhaimmiksi suomalaisiksi kotikoiriksi ja perheenjäseniksi.

Lilia on yksi talteen otetuista koirista. Lilia on luonteeltaan leikkisä ja utelias. Tämä reipas pikku neiti viihtyy myös sylissä. Lilia tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Korkeutta Lilialla on noin 30cm ja painoa 6 kiloa. Lilillä saattaa olla jonkin verran hammaskiveä, joten hammashuolto lähitulevaisuudessa saattaa olla tarpeen.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lilia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lilia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustu huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

21.02.2015

LILIA on varattu omaan kotiinsa Suomeen. 🙂

02.03.2015

LILIA saapui omaan kotiinsa 28.02.

Varaajana toimi: Jenni

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.