Kodin saanut koira: MISA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Misa6MISA

* n. 3 -vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

4.7.2014

Kaunis Misa on pelastettu Mihailestin kunnalliselta tappotarhalta helmikuussa 2014. Eläinsuojelija Roxana Deissiman ystävä Carmen oli pelastanut Misan ja Foxin melkein varmalta kuolemalta. Misa asustaakin nyt pelastajansa Carmenin yksityisellä tarhalla ja jakaa häkkinsä neljän muun koiran kanssa.

Se miten Misa oli kunnalliselle tarhalle joutunut tai mitä sen elämään on kuulunut ennen sitä, emme tiedä. Sen kuitenkin tiedämme että Misa on mitä ystävällisin tyttö, joka tulee hienosti toimeen niin ihmisten kuin muiden koirien kanssa, sukupuoleen katsomatta. Misa on leikkisä ja aktiivinen neiti niinkuin tässä iässä olevan koiran kuuluukin olla. Ei myöskään vaikuta että Misalla olisi jäänyt mitään traumoja ihmisistä, sillä se on sosiaalinen ja avoin myös uusien ihmisten kanssa. Reippaan luonteensa puolesta Misaa voidaan harkita myös lapsiperheeseen. Kissoja Misa ei ole tavannut, joten niiden kanssa toimeentulemisesta ei ole tietoa.

Asumismuodoksi Misa kelpuuttaa niin kerros-, rivi- kuin omakotitalonkin. Se ei ole tarhalla äänekkäimmästä päästä mutta saattaa välillä haukahdella leikin tiimellyksessä. Tulevassa kodissa voisi olla myös koirakaveri Misaa odottamassa. Koirakaverista Misa saisi tukea jännittävissä tilanteissa sekä leikkikaverin.

Tulevan kodin tulee sitoutua Misaan sen loppuelämän ajaksi. Tulevalla kodilla tulee myös olla aikaa ja intoa kouluttaa Misasta kunnon koirakansalainen, hihnakävelystä sisäsiisteyteen.

Misaa kohtasi jo kerran onni kun hänet saatiin pelastettua tappotarhalta. Nyt enää puuttuu se viimeinen onnenpotku – oma koti.

Misa on 37cm korkea ja painaa tällä hetkellä n. 12-14kg. Misa onkin hiukan tuhdissa kunnossa ja ihannepaino tälle neidille olisi n. 10g.

2.1.2015

Misa matkustaa piakkoin omaan kotiinsa Ruotsiin.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: