Kodin saanut koira: TINYONE (nyk. Sulo)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Tinyone kissakaverin kanssa 1/2015

Tinyone 1/2015

TINYONE

* uros

* arvioitu synt.aika 10/2014

* Romaniassa

 

 

 

 

 

30.1.2015
Tinyone sisaruksineen löytyi hylättynä metroaseman sisäänkäynnin vierestä. Löytäjänä toimi yhteistyökumpanimme Suflete Dragin Alina Murgu.

Muut Tinyonen sisaruksista päätyivät yhteistyöeläinlääkäriasema One Vetin hoitolaan, mutta koska Tinyone oli pienin otti Alina Tinyonen kotiinsa hoitoon. Tinyone on iältään noin 3 kuukautta ja painaa noin 2kg. Arvio on, että Tinyone aikuisena painaa alle 10kg.

Tällä hetkellä Tinyone on sosiaalinen muille korille sekä kissoille, ihmisiä kohtaan Tinyone on myös ystävällinen mutta ei itsenäisesti tule luokse. Tämä voi johtua siitä, että Tinyone on hieman ujohko tai sit Tinyone ei vaan vielä koe sitä tarpeelliseksi. Tinyone antaa kuitenkin ottaa itseään kiinni, eikä pyristele pois sylistä. Kotioloissa Tinyone todennäköisesti reipastuu kun saa hieman aikaa ja huomaa, että kaikki on hyvin. Vaikka Tinyone on pieni ja suloinen pitää muistaa, että Tinyone on koira ja sillä on koiran tarpeet. Tulevan kodin tulee olla valmis opastamaan Tinyone kunnon kotikoiran tavoille.

4.2.2015
Tinyonelle on löytynyt se ikioma koti, onnea !!

28.2.2015
Tänään Tinyone pääsi matkustamaan omaan kotiin 🙂

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Tinyone tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne, kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla, kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia/kastrointia.

Tinyone saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tinyone on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Mia Takolanderille

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: