Kodin saanut koira: SUSSU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Sussu 07/15

Sussu 07/15

SUSSU

* Noin 3 vuotias

* Narttu

* Steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

31.7.2015
Romanian kaduilla elää satoja tuhansia koiria. Kaduille ne ovat joutuneet erinäisistä syistä. Valtaosalla  on joskus ollut oma koti, josta ne on hylätty, osa on näiden koirien jälkeläisiä. Voisi luulla, että tarhalle päätyminen olisi pelastus, mutta valitettavasti näin ei Romaniassa läheskään aina ole. Kunnalliset koiratarhat ovat karuja paikkoja ja niille joutuminen tarkoittaa suurimmalle osalle koirista kuolemaa epäinhimillisellä tavalla. Vain pieni osa tarhoille joutuneista koirista on niin onnekkaita, että löytävät eläinsuojelijoiden turvin tiensä ulos kohti parempaa elämää.

Yksi näistä onnekkaista on persoonallisen näköinen Sussu. Kulkureiden pitkäaikaiset pääyhteistyökumppanit Anda ja Alina Murgu löysivät Sussun vastikään kunnalliselta Oltenitan tarhalta ja veivät sen turvaan uudelle tarhallensa Sintestiin.  Omaan kotiinsa neiti on valmis matkaamaan elokuun puolivälin tienoilla, käytyään läpi rokotusohjelman.

Sussu on luonteeltaan kiltti ja iloinen. Se on sosiaalinen ihmisiä kohtaan ja nauttii selvästi saamastaan huomiosta. Tarhalla Sussu tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa. Painoa tällä pienellä pötkylällä on noin 7-8kg.

27.9.2015
Kulkurien edustajien tavatessa Sussun syyskuussa oli tämä pikkuneiti oma iloinen itsensä. Saadessaan huomiota sen häntä heilui jatkuvasti ja sylissäolo vaikutti olevan oikein mieluista puuhaa. Sussu on kiltti ja rauhallinen. Huomiota halutessaan neiti haukkui jonkin verran.

Lisätty Sussulle uusia kuvia.

5.10.2015
Saimme tänään tiedon, että Sussu on varattu Ranskaan.

———————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sussu saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sussu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustu huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: