Enkelikoira: BIG TYSON

Syntymäaika: 12/2013
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carmen Mandescu)
Kokoarvio:

 

24.3.2015
Tysonin tarina on romanialaisittain hieman poikkeuksellinen, koska sillä on aiemmin ollut ikioma koti. Romaniassa koiria hylätään mitä ihmeellisimmistä syistä ja Tysonin koti hylkäsi sen johtuen siitä, että se oli liian kiltti eikä siksi soveltunut vahtikoiraksi.

Tyson asui ensimmäiset kaksi viikkoa eläinsuojelija Carmen Mandescun ystävän luona ja sen jälkeen se siirrettiin yksityiselle pienelle tarhalle odottamaan kodin löytymistä. Tyson on äärimmäisen ihmisrakas ja tarhalla se itkeekin paljon, kun kaipaa ihmiskontaktia. Tulevan kodin tuleekin olla valmis työstämään Tysonin yksinoloa.

Kooltaan Tyson on noin 65-70 cm korkea ja painaa nyt noin 40 kg. Tyson on tällä hetkellä laihassa kunnossa ja se tulee saamaan massaa vielä reilusti. Luonteeltaan Tyson on rauhallinen ja vakaa herra, joka ei suin päin ryntää pusuttamaan vieraita ihmisiä, mutta hetken pohdinnan jälkeen tulee rauhassa tutustumaan. Tysonistä löytyy myös leikkisyyttä.

Tyson on hyvin todennäköisesti puhdasrotuinen cane corso. Rotumääritelmän mukaan cane corso on vahva, itsenäinen ja vakaa koira, joka on hellä omistajalleen oikealla kasvatuksella. Joillakin yksilöillä saattaa olla voimakas metsästysvietti. Cane corson luonteelle on ominaista, että se suhtautuu varauksellisesti vieraisiin. Se tarkkailee ihmisiä, harkitsee, mitä ne ovat miehiään ja helposti päättelee, ketkä ovat luottamuksen arvoisia. Siltä on turha odottaa suurta kunniotusta ihmisiä kohtaan, joita se ei tunne. Cane corso vaatii johdonmukaisen kasvatuksen ja selkeät rajat sekä paljon rakkautta. Jokainen koira on kuitenkin yksilö, joten emme voi allekirjoittaa, että Tyson tulee käyttäytymään samoin kuin rotutyypillinen cane corso.

Tyson on tullut Romaniassa toimeen kaikkien koirien kanssa, mutta rotutyypillisesti  cane corsot eivät välttämättä ole sosiaalisia samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Kissojen kanssa Tyson tulee hyvin toimeen.

Etsimme Tysonille kotia jolla on aiempaa koirakokemusta sekä kokemusta cane corsoista tai muista molossityyppisistä koirista. Tyson ei sovellu asumaan kerrostaloon ja ensisijaisesti haemme sille kotia omakotitalosta.

14.4.2016
Tyson odottaa edelleen ikioman kodin löytymistä Romaniassa. Tysonista on alkanut kuoriutua esiin myös leikkisämpi puoli ja tällä hetkellä Tysonin leikit ovat vielä melko rajuja ja Tyson saattaa leikkiessä hyppiä ihmistä päin. Tästä johtuen etsimme Tysonille ensisijaisesti kotia, jossa ei ole pieniä lapsia. Lisätty uusia kuvia upeasta Tysonista. Täältä näet videon Tysonin juoksemisen riemusta.

12.5.2016
Tänään koitti Tysonin onnenpäivä: Se on varattu ikiomaan rakastavaan kotiin Suomeen!

21.6.2016
19.6.2016 Tyson pääsi tulemaan kotiin. Omaan, rakastavaan kotiinsa. Tervetuloa Tyson <3

8.10.2017
“Suurilla koirilla on oma taivaanpelto, hyvin lähellä entistä maailmaa,
yhden henkäyksen päässä, yksi sydämenlyönti täältä sinnepäin.
Aivan lähellä, ihmiseni, niin lähellä, että joskus minä käyn luonasi,
pelmahduksena hiekkakuopan reunalla, kosteana kosketuksena poskellasi,
lämpimänä välähdyksenä vieraissa koiransilmissä, hännän heilahduksena näkökentän laitamilla, juoksevan koiran vapautuneessa riemussa.

Enkä minä sure kuten sinä, ihmiseni, sillä kaipuun tuska ei voi koskea minuun täällä, ei mikään maallinen kipu tavoita minua enää, vaan minä odotan sinua sellaisena, kuin minut muistat parhaina hetkinäni. Minä odotan sinua, joten älä huoli, ihmiseni, me tapaamme vielä, maailman häviävissä hetkissä, suurien koirien taivaanpellolla. ”

Tyson, suuri persoona, on nyt poissa. Tämän hyväsydämisen rakkaan poismeno jättää valtavan tyhjyyden ja kaipuun. Tyson sai kuitenkin kokea elämässään sen tärkeimmän eli oman rakastavan kodin. Ja sinä aikana, kun Tyson oli kotona, rakasti se koko sydämellään takaisin. Hyvää matkaa Tyson, erityinen poika.

Otamme osaa Tysonin perheen suureen suruun.

———————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarha- tai kotihoito-oloista tulleille välttämättä tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu kotihoito-olosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tyson saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tyson on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Niina Laaksoselle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: