Kodin saanut koira: SUMU

Syntymäaika: 2/2016
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (kotihoidossa)
Kokoarvio:

 

24.5.2016
Aktiivimme Veera, joka asuu tällä hetkellä Romaniassa, joutuu kohtaamaan sen saman arjen, jota kaikki eläinsuojelijat Romaniassa. Romanian kaduilla elävät koirat, aikuisia ja pentuja joiden kohtalo koskettaa.

Sumun tarina alkaa siitä, kun Veera matkasi kotiaan kohti 25.3 eläinsuojelijoiden pitämältä  tarhalta, silloin hän näki kaupungin laidalla, suuren tien varrella, pienen valkoisen koiran juoksevan epätoivoisesti ohikulkevien ihmisten perässä, yrittäen saada jonkun pysähtymään ja huomaamaan sen. Erä nuoripari pysähtyikin koiran eteen hetkeksi ja välittömästi väsynyt pentu kääriytyi pienelle rullalle näiden ihmisten jalkojen juureen ja nukahti.

Nuoripari jatkoi matkaansa ja Veera nosti pienen koiran autoon ja näin Sumu pääsi onnekseen hyvän ihmisen matkaan.

Sumu on terve ponteva poika, joka leikkii ja nauttii elämästä muiden koirien seurassa. Seuraa Sumulle pitää myös pieni Bergamo, jonka kanssa yltyy välillä mekastamaan, vaikkakin muuten ei itsekseen hauku. Sumu kunnioittaa perustopakkaa aikuista koiraa, mutta pehmeämmät jäävät sen valtavan tassu alle. Uteliaana koirana se tutkii paikkoja ja mennessään saattaa pyöristää terävät pöydän kulmat. Se ei liiemmilti jännitä mitään ja onkin helpon oloinen koira. Ihmiset ovat Sumulle edelleen tärkeitä ja se hakeutuukin mielellään lähelle ja nauttii olostaan. Sumusta tulee luultavasti määrätietoinen ja energinen nuori, joka tarvitsee toista määrätietoista, mutta hellää ja oikeudenmukaista ihmistä sitä kasvattamaan ja opastamaan tulevaan.

Sumu on nyt noin 3-4 kk ja siitä arvioidaan tulevan isohko koira, toukokuun alussa oli noin 9 kg ja korkeutta n. 35 cm

30.5.2016
Uusia kuvia Sumusta lisätty ja poikahan kasvaa vauhdilla. Nyt painoa on jo noin 12 kg ja korkeutta noin 40 cm

6.6.2016
Sumun elämässä tapahtuu pian muutos, kun sen uudeksi kotimaaksi tulee Suomi ja oma perhe.

10.7.2016
Eilen 9.7.2016 saapui jälleen yksi Kulkurilento, jossa myös Sumu matkusti Suomeen. Kentällä pientä isoa poikaa odotti oma koti, jonne Sumu onnellisesti nyt pääsi.

———————————————————————————————————————————–

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Sumu tulee Suomeen kastroimattomana, tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

 

Sumu saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sumu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: