Kodin saanut koira: ANDRA (nyk. Andi)

Syntymäaika: 04/2019
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta

One Rescue Associationin tarha sijaitsee Romaniassa, Cosobassa ja siellä majaa pitää noin 350 koditonta koiraa, joista huolehtii Dr. Adina henkilökuntansa kanssa. Yksi heistä on myös eläinääkärinä toimiva Andra, ja hänen pelastamansa pentu saikin nimensä hänen mukaansa. Andra-koira oli onnekas päästessään tarhalle, missä sen perustarpeista huolehditaan, se saa rokotukset, madotukset ja ulkoloishäädöt ja se saa viettää päivänsä leikkien muiden pentujen kanssa turvallisessa häkissä. Eihän tarhaelämä kuitenkaan kotielämää voita, ja siksipä toivotaankin, että Andra pääsisi pian leikkimään ihan omaan kotiin Suomeen.

Andra on syntynyt arviolta huhtikuussa sen ollen nyt noin neljän kuukauden ikäinen. Andra on hyvin avoin, reipas, sosiaalinen, energinen ja leikkisä pentu, joka rakastaa tutkia uteliaasti kaikkea, kokeilla hampaitaan mihin milloinkin ja se viihtyy erinomaisesti niin toisten pentujen kuin ihmistenkin kanssa. Kooltaan Andra on tällä hetkellä noin 37 cm/7,5 kg ja se tulee kasvamaan pieneksi keskikokoiseksi koiraksi.

Andra etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita kasvattamaan Andrasta onnellinen ja tasapainoinen koira, joka saa kasvaessaan sopivissa määrin liikuntaa, koulutusta, rakkautta ja positiivista kannustusta.

Päivitykset
21.9.2019
Suloinen Andra, jonka uusi nimi on Andi, lensi tänään oman perheen odottavaan syliin. Onnea yhteiseen elämään!

18.9.2019
Andra on nyt varattu omaan kotiin, joten hän pääsee lauantaina suoraan oman perheen luo.

10.9.
Andraa on onnistanut ja hän on tulossa Suomeen kotihoitoon 21.9, ellei oma koti löydy ennen sitä.

26.8.2019
Andra aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Andra tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Andra saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Andra on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Andran yhteyshenkilö on Mari Jokinen.

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: