Kodin saanut koira: CHRISTMAS

Syntymäaika: 8/2017
Sukupuoli: uros
Kastroitu
Sijainti: Romania (Ioana Bodea/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
24.7.2019
Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Vuodesta 1997 hän on pyrkinyt järjestämään sterilointeja kaduilla eläville koirille ja osalle hän yritti löytää koteja. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr Adinan perustamalle pienelle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Suuri ja iloinen Christmas ehti viettää Mihailestin kunnallisella tarhalla kaksi vuotta. Jouluna 2018 se sai todellisen lahjan, kun tiet kohtasivat Ioanan kanssa. Ioanan avulla koira pääsi vihdoin pois kunnalliselta tarhalta ja sai nimekseen Christmas.

Christmas on erittäinen energinen, nuori uros. Aktiivimme kuvailivat poikaa sanoilla “pojan hömelö” ja tämä varmasti kuvaa Christamasia täydellisesti, sillä se on selkeästi iloinen, iso hösääjä. Christmas suhtautuu uusiin ihmisiin avoimesti, nauttii läheisyydestä ja rapsutuksista. Häkissä se heittäytyy maahan selälleen nauttimaan rapsutuksista oikein antaumuksella. Häkkinsä se jakaa nuoren nartun kanssa, joka jonkin verran pomottaa Christmasia. Isoa jättiläistä tämä ei tunnu haittaavan, joten uudessa kodissa voisikin olla iloinen koirakaveri odottamassa ja tuomassa seuraa. Christmas haukkuu tarhalla jonkin verran. Sen turkki on todella paksu, joten tulevan kodin tuleekin varautua aktiiviseen turkinhoitoon. Suuren kokonsa ja energisyytensä vuoksi Christmas ei välttämättä sovi aivan ensimmäiseksi koiraksi. Christmas tulee varmasti tarvitsemaan paljon aktivointia, joten sohvaperunaksi siitä ei ole. Tällä hetkellä Christmas on todella tuhdissa kunnossa, joten liikuntaan ja ruokavalioon tulee kiinnittää huomiota. Christmas on korkeudeltaan 65 cm ja painaa yli 30 kg.

Päivitykset:
21.9.2019
Ihana Christmas lensi Suomeen oman perheensä luokse. Onnea ja ihania yhteisiä hetkiä koko perheelle! <3

21.8.2019
Tänään on siitä historiallinen päivä, että joulua vietettiin erään koiran osalta jo elokuussa! Christmas varattiin omaan kotiin ja tuskinpa parempaa lahjaa voisi olla olemassa.

25.7.2019
Valloittavalle Christmasille lisätty videoita!

24.7.2019
Upea Christmas aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

_________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Christmas saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Christmas on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Kira Suomalainen

https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/2513403955390930/?epa=SEARCH_BOX

https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/a.2114563081941688/2170086276389368/?type=3

https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/a.2114563081941688/2247771485287513/?type=3

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: