Kodin saanut koira: YAFFA

Syntymäaika: 02/2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
11.08.2019
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää. Yaffa on asunut aiemmin Cosoban tontin myyjän veljenpojan asunnossa 24 muun koiran kanssa. Naapurit alkoivat valittaa miehen koiramäärästä, jolloin Cosoban tontin myyjä pyysi, voisiko Dr Adina ottaa koirat. Näin Yaffa päätyi tarhalle myös adoptio-ohjelmassamme olevien Jeremian ja Meerin kanssa. Mitä todennäköisimmin hurmaava kolmikko on sisaruksia keskenään.

Yaffa on hyvin tasapainoinen ja fiksu koira. Yaffa vaikuttaa hyvin uteliaalta ja kiinnostuneelta muista häkin ulkopuolella liikkuvista koirista ja haluaisi kovasti niiden kanssa leikkimään. Se myös jää ihmisen lähelle nauttimaan läheisyydestä. Yaffa on varsinainen tättähäärä ja saa ilohepuleita vieraiden käydessä Yaffan häkissä. Rauhoituttuaan Yaffa keskittyy yhdessä tekemiseen kauniisti ja selvästi nauttii puuhailusta ja siitä, että niiltä pyydetään jotain. Tulevassa kodissa Yaffa varmasti nauttisi siitä, että sen kanssa touhuttaisiin kaikenlaista mukavaa yhdessä.  Yaffan säkäkorkeus on noin 50 cm ja se painaa noin 20 kg.

Päivitykset
21.9.2019
Iloinen Yaffa on tänään lentänyt Suomeen oman perheen luokse. Onnea yhteiseen elämään perhe ja Yaffa!

29.8.2019
Tänään on  Yaffan onnenpäivä, se on varattu ikiomaan kotiin Suomeen.

11.08.2019
Yaffa asuu tällä hetkellä samassa häkissä Ruutin kanssa, ja on tästä parivaljakosta selvästi reippaampi. Ruuti onkin hyötynyt paljon Yaffan kaltaisesta seurasta, ja päässyt ulos kuorestaan Yaffan tukemana. Aktiivien tullessa häkkiin Yaffa tulee muitta mutkitta reippaasti tervehtimään vieraat, hakemaan namit kädestä ja haistelemaan tarkkaan mistä kaukaa näin ihania tuoksuja tuleekaan. Yaffa jääkin ihmisen luokse häntää rennosti heilutellen ja on erityisen kiinnostunut vieraiden nameista. Yaffa onkin oiva esimerkki koirasta, joka voisi hyötyä ja nauttia nose work harjoittelusta, sillä poika selvästi nauttii nenätyöskentelystä.

09.06.2019
Yaffa asuu nykyään Ruutin ja toisen aran koiran kanssa. Yaffa on varsinainen ilopilleri joka saa ilohepulin vieraiden tullessa koirien häkkiin. Yaffa nauttii niin rapsutuksista kuin nameistakin. Kameralle poseeraaminenkin onnistuu pojalta muitta mutkitta kun nameja on tiedossa.

14.04.2019
Yaffan häkkikaveri on jo päässyt Suomeen kotihoitoon jatkamaan kodin etsintää, mutta Yaffa odottelee edelleen tarhalla ikiomaa kotiaan. Yaffa onkin aivan täpinöissään vieraista ja tulee riemuiten nauttimaan huomiosta ja rapsutuksista. Tylsä häkkielämä käy mielen päälle eikä sovi laisinkaan Yaffan tyyppiselle koiralle. Yaffasta saisikin mainion harrastuskaverin moneen toimintaan. Yaffaa kuvaillaan varsinaiseksi tättähääräksi, joten myös rauhoittumista tämän pojan on opeteltava. Yaffan ei kuulla haukkuvan vierailun aikana.

08.12.2018
Yaffa on pysynyt ennallaan myös talven tultua. Omaan tapaansa Yaffa on avoimesti tohkeissaan vieraista häkissään ja tuleekin nopeasti tervehtimään. Namit menevät nopeasti parempiin suihin, mutta poika malttaa myös jäädä hetkeksi rapsutettavaksi. Vieraiden siirtyessä toisten koirien luo myös Yaffa jää haukkumaan muiden koirien mukana.

28.10.2018
Yaffa on mitä mainioin koira. Vieraiden saapuessa sen ja Meerin häkkiin, juoksi Yaffa suoraan syliin pusuttelemaan vieraita. Yaffa on mielettömän reipas ja pysyttelee koko ajan ihmisen lähellä vouhottaen ympäriinsä. Yaffa selvästi kaipaisi leikkiseuraa ja tekemistä. Yaffa pystyi kuitenkin keskittymään ja rauhoittumaan niin, että pystyi etsimään maasta nameja. Tulevan kodin tuleekin panostaa yhteiseen puuhasteluun arjessa ja poitsun energian kanavoimiseen toivottuihin touhuihin. Lisätty myös ihana video Yaffasta ja Meeristä.

28.8.2018
Tapasimme Yaffan elokuussa 2018 vieraillessamme Cosoban tarhalla. Yaffa on siskonsa Meerin kanssa muuttanut ulkona olevista häkeistä sisälle navettarakennukseen. Sisarukset asuvat edelleen samassa häkissä. Tällä kertaa sekä Yaffa että Meeri ovat selkeästi rohkeampia kuin kesäkuussa tavatessamme. Yaffa tulee häkissä hakemaan vieraalta ruokaa kädestä ja antaa silittää itseään. Vieraiden kulkiessa häkin ohi Yaffa haukkuu jonkin verran muiden mukana. Yaffan sisko Jeremia asuu jo Suomessa, mutta mistä löytäisimme Yaffan oman ihmisen ja rakastavan kodin?

19.6.2018
Tapasimme Yaffan touko-kesäkuun vaihteessa Cosoban tarhalla. Yaffa alkaa stepata innoissaan, kun häkin luo tulee vieraita. Mutta kun vieraat astuvat häkkiin, Yaffa perääntyy varmuuden vuoksi koppiin pohtimaan asiaa. Tällä kerralla Yaffaa ujostuttaa sen verran paljon, ettei se tule tervehtimään vieraita lähempää ollenkaan. Vieraiden kävellessä myöhemmin häkin ohi, Yaffa tulee häkin läpi haistamaan varoen vierasta. Lisätty sympaattiselle Yaffalle kuvia.

18.03.2018
Aktiivimme tapasivat Yaffan maaliskuun alussa 2018. Se asustaa Meerin kanssa samaa häkkiä ja kaksikko ottikin vieraat innolla vastaan.  Yaffa on vielä nuori koira ja tarhan häkissä eläminen on sille aivan liian virikkeetöntä. Aktiivien mennessä häkkiin Yaffa purkaa innostustaan ja tylsyyttä haukkumalla sisarensa kanssa.  Kaksikko on myös syönyt häkkinsä seinää muun tekemisen puutteessa. Sympaattinen Yaffa-poika antaa itsestään tasapainoisen , taitavan ja fiksun kuvan, mutta missä on Yaffan oma ihminen ja rakastava koti? Yaffa aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. 

______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Yaffa saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Yaffa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:Mari Jokinen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: