Kodin saanut koira: ATTA

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
24.5.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Atta on ollut aikaisemmin omistettu koira, mutta löytyi hylättynä Carpen läheiseltä pellolta kahden muun koiran kanssa, joiden kanssa Atta tällä hetkellä asuu (toinen näistä koirista on ihana Leutu). Aktiiviemme ensin hänet tavattuaan, on Atta rohkea ja käyskentelee pitkin häkkiä saaden melkoisia ilohepuleita. Tässä vaiheessa hän ei vielä vaadi kosketusta. Tarhan työntekijän nostaessa Atan syliin tämä jännittyy ja selkeästi hieman ahdistuu tilanteesta. Atta ottaakin tämän jälkeen tilaa ympärilleen ja menee tauottamaan koppiin hienosti. Tilanteen mentäessä ohi, Atta tulee ihan lähelle ja tällä kertaa suorastaan vaatii rapsuja, huomiota ja kosketusta ylipäätään -ja niitähän aktiivimme tietenkin hänelle antavat, paljon. Atan ei kuulla turhaan haukkuvan.

Atta on kaunis, elämää jo hieman nähnyt noin viisi vuotias rouva, joka ehdottomasti ansaitsee oman turvallisen sohvannurkan ja kodin, jossa häntä ymmärretään, ohjataan positiivisen kautta ja annetaan tilaa -tai vaihtoehtoisesti juurikin niitä hänen vaatimiaan rapsuja. Atta etsii kotia, jossa mahdollisesti on jo toinen lempeä koirakaveri, tai vaihtoehtoisesti perhe, jossa hän saa täydellisen jakamattoman huomion ainoana koirana ei kuulosta myöskään lainkaan pahalta idealta Atan mielestä. Myös lapsiperhe on Atan kohdalla mahdollinen. Atta on kaikkiaan hyvin sopeutuva sekä sopuisa ja hän pärjää vallan mainiosti muiden koirien kanssa.

Atta tulee tarvitsemaan paljon lisää mukavia ja positiivisia kokemuksia, jotka tukevat Atan matkaa kotikoiraksi. Muutos tulee olemaan suuri ja kaikki on alkuun jännittävää -tähän perheen tulee luonnollisesti varautua. Emme tiedä varmuudella kertoa miten Atta suhtautuu ulkoiluun, liikenteeseen, hihnassa kävelyyn, sisätiloissa asumiseen jne, joten Atalle tulee antaa paljon aikaa, turvallista tilaa, positiivisia hetkiä ja kokemuksia sekä tukea. Atalla on alipurentaa ja turkki hieman rastoittunut. Missä olisi kauniin ja herttaisen Atan koti?

Atta on kooltaan 38 cm korkea ja painaa noin 12kg. Iältään Atan arvellaan olevan on noin 5-vuotias.

Päivitykset:

23.9.2023
Atta on  vihdoin saapunut omaan kotiin ja aloittanut onnellisen elämän uuden perheensä luona, onnea koko perheelle! 

24.7.2023
Atta on varattu omaan perheeseen. Hoidot alkavat nyt Romaniassa ja edessä on pitkä odotus, mutta sen arvoinen. Eipä tiedä Atta millainen elämä häntä odottaakaan.

14.07.2023
Atan varaus peruuntui, sillä perhe ei ollut valmis sitoutumaan löydettyyn sydänmatoon. Sydänmato on hoidettava tauti ja Attaa odottaa täysin normaali elämä -missä on Atan perhe, joka sitoutuu hoitamaan sydänmadon ja tarjoamaan hänelle turvallisen loppuelämän kodin ja turvaa antavan ikioman perheen?

03.07.2023
Atta on tänään varattu omaan perheeseen! Odotus kotimatkaan alkaa.

24.5.2023
Atta-kaunokainen aloittaa oman kodin etsinnän! Toivottavasti oma perhe löytyy pian.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Atta saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Atta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Atan yhteyshenkilönä toimii  Linda Nirkkonen
linda.nirkkonen@kulkurit.fi

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: