Kodin saanut koira: BALI (Pörrötrio)

Syntymäaika: 05/2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:


Perustiedot

Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa tai ilman emoaan johonkin syrjäisään paikkaan. Näillä pennuilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä omillaan ja vain pieni osa niistä selviää aikuisiksi.

Onevetin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista Romaniassa. Tarhaa ylläpitää eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut, jotka käyttävät kaiken aikansa koirien auttamiseen. OneVetin tarhalla on jatkuvasti noin 300 koiraa ja viime aikoina määrä on ollut tasaisessa kasvussa, sillä pentujen piilottamisen sijaan Cosoban alueella asuvat ihmiset ovat alkaneet hylätä niitä tarhan edustalle. Niinpä Onevetin tarhan työntekijät löytävät nykyään lähes päivittäin hylättyjä pentuja porttinsa edustalta. Nämä pennut ovat onnekkaita, sillä ne pääsevät turvaan tarhalle ja sieltä käsin niillä on mahdollisuus löytää koti Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Tällaisia onnekkaita ovat pentuja ovat Pörrötrion muodostavat sisarukset Antton, Bali ja Cinna.

Bali on iloinen ja reipas nuorukainen. Se touhuilee iloisena pihalla isossa koiralaumassa ja käy vuorollaan hakemassa kaikkia leikkimään. Ihmisistä Bali innostuu kovasti ja vieraiden saapuessa pihalle se ryntääkin heti näitä tervehtimään. Se on niin onnessaan saadessaan huomiota että innostuu välillä hyppimään ihmisiä vasten. Pyydettäessä se kuitenkin lopettaa ja malttaa nätisti jäädä nauttimaan rapsutuksista ihmisen vierelle. Bali on sosiaalinen ja ystävällinen ja se sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin. Tulevan kodin on kuitenkin hyvä varautua siihen, että nuorena ja touhukkaana poikana se tulee tarvitsemaan riittävästi liikuntaa ja luvallista tekemistä.

Bali on noin 55 cm korkea.

26.7.2017
Komea Bali on tänään varattu kotiinsa Saksaan. Onnea Bali ja perhe!

25.7.2017
Elämä tarhalla ei ole verottanut nuoren Balin elämäniloa. Se leikkii edelleen mielellään muiden koirien kanssa.  Ihmisistä Bali on tuttuun tapaan innoissaan ja se ottaa kaiken irti saamistaan harvinaisista rapsutuksista. Komean nuoren pojan olisi jo korkea aika päästä ikiomaan kotiin nauttimaan kotikoiran elämästä oman perheen kanssa.

Tausta

6.12.2016
Bali on ykkösluokan vipeltäjä. Sillä on jatkuvasti meininki päällä ja vauhtia ja hullunkurisia tilanteita riittää sen seurassa. Balista maailma on täynnä tutkittavia asioita ja marraskuussa aktiiviemme tutustuessa siihen ensimmäisen kerran Bali esitteli vieraille muun muassa uimataitojaan nelikon vesikupissa. Bali on äärimmäisen tyypillinen pentu. Se on iloinen ja leikkisä ja loputtoman utelias ja paremman puutteessa se leikkii vaikka ruoalla. Bali on hyvin ihmisrakas ja se oli kovin onnessaan, kun sai ihmisvieraita häkkiinsä. Bali oli aktiiviemme mukaan äärettömän suloinen tapaus. Se on hyvällä tavalla höpsö ja huoleton ja saa varmasti hymyn aivan kaikkien huulille. Bali jakaa tällä hetkellä häkkinsä kahden sisaruksensa ja yhden toisen pentueen pennun kanssa. Nelikko tulee mainiosti toimeen keskenään.

19.2.2017
Aktiiviemme vieraillessa Onevetissä jälleen tammikuussa sää oli hyisen kylmä. Niinpä kaikki pennut oli siirretty väliaikaisesti suojaan sisähäkkeihin odottamaan pakkasten laantumista. Sisällä aktiivimme tapasivat myös Cinnan ja Balin, joiden veli Antton on jo löytänyt kodin Saksasta. Balille ihmeellinen ympäristö ja liukas lattia olivat todellinen kauhistus. Se seuraili mieluummin muiden lattialla pyörivien pentujen touhuja hieman sivummalta ja ihmetteli sieltä outoa tilannetta. Vieraiden ihmisten läsnäolo hieman jännittää Balia ja olisikin hienoa, jos se pääsisi pian omaan kotiinsa löytämään jälleen iloisen luonteensa. Jännityksestään huolimatta Bali on ihmisiä kohtaan hyvin ystävällinen ja kiltti. Kun ihmiset lähtevät tutustumaan muihin pentuihin se seuraa ujosti perässä kuin sanoen, että haluaisikin vielä hetken viettää vieraiden kanssa. Balista on parissa kuukaudessa kasvanut todella suloinen nallekarhu.

2.4.2017
Aktiivimme tapasivat myös Balin maaliskuun reissullaan. Se on komea ilmestys ison, pörheän turkkinsa kanssa. Uusi ja outo tilanne ja vieraat ihmiset jännittivät Balia alkuun melkoisesti, mutta hetken tilannetta seurailtuaan se tuli uteliaasti syömään tarjottuja nameja. Tällä kertaa myös lelut saivat kyytiä ja Balista pilkahtelikin se iloinen ja hassutteleva nuorukainen, joka ujouden alla varmasti piilee. Ihmisiä kohtaan Bali on todella kiltti. Se antaa nätisti hoitaa ja tutkia itseään ja on myös sylissä kiltisti, vaikka ylös nostaminen selvästi jännittääkin. Normaalisti Bali on hoitajien mukaan melkoinen hulivili, joka rakastaa leikkiä ja touhuilla siskonsa ja muiden pentujen kanssa. Kotioloissa Bali tulee varmasti reipastumaan nopeasti, kunhan saa perheeltään tukea ja ymmärrystä jännittävällä alkutaipaleella.

15.5.2017
Komea Bali on toukokuussa viettänyt ensimmäisiä syntymäpäiviään. Sen kunniaksi aktiivimme pääsivät vihdoin toukokuun reissullaan tapaamaan Balin sisäpihalla, missä koirat ovat paljon rennompia kuin oudoissa sisätiloissa. Niinpä myös Balista päästiin vihdoin näkemään sen todellinen, iloinen ja hassutteleva persoona. Romaniassa vierailleet aktiivimme kuvailivat, että Balilla on luultavasti jouset jaloissaan. Niin riemukkaasti se loikki pitkin pihaa haastaen muita leikkiin ja ilakoiden silkasta riemusta. Hassuttelunsa välissä Bali kävi reippaasti tervehtimässä vierailijat ja otti mielellään tarjotut rapsutukset vastaan. Aktiiviemme mukaan Bali on iloinen ja aurinkoinen persoona, jonka seurassa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Bali tulee hienosti muiden koirien kanssa toimeen ja reipas koirakaveri olisikin varmasti sen mieleen myös kotona. Touhukkaan luonteensa vuoksi myös riittävä liikunta ja mahdolliset harrastukset olisivat varmasti Balille mieluisia.

________________________________________________________________

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Bali saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bali on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: