Kodin saanut koira: BONGO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

BONGO

* noin 2-vuotias

* uros

* kastroitu

* Romaniassa

24.03.2014
Pikkukoirat Bongo ja Sonia ovat eläneet kadulla Bukarestin liepeillä, missä muuan eläinrakas rouva ruokki niitä säännöllisesti. Kuinka kauan ne ovat kadulla eläneet, sitä emme tiedä, mutta oletettavaa on, etteivät kovin kauaa, sillä ne ovat suhteellisen hyväkuntoisia ja toisekseen tuollaiset pienet, kiltit koirat ovat helppoja kohteita rankkureille.
Rouvan kävi sääliksi Soniaa ja Bongoa ja hän postasi niiden kuvia facebookissa, jota kautta tieto niistä kulkeutui myös eläinsuojelija Giovanni Razvanille. Giovannilla oli juuri sen verran tilaa pienellä, yksityiselä koirasuojallaan ja hän tiesi, että näillä kahdella olisi kaikki mahdollisuudet tulla adoptoiduiksi, joten hän haki pikkuiset turvaan.

Sonia ja Bongo ovat olleet Giovannin suojassa vasta muutaman päivän, joten tulemme tarkentamaan niiden luonnekuvausta ym seuraavalla viikolla, kun pikkuiset ovat saaneet hieman asettua aloilleen. Tähän mennessä Sonia ja Bongo ovat käyneet elänlääkärissä, ne on steriloitu ja kastroitu ja niiden rokotusohjelma on aloitettu, sekä tietysti ulko- ja sisäloishäätökuurit.
Sekä Sonia että Bongo vaikuttavat ystävällisiltä ja kilteiltä koirilta. Niistä pystyy jo sanomaan niiden olevan ihmisrakkaita ja tulevan toimeen paitsi keskenään, myös kolmannen narttukoiran kanssa, jonka kanssa ne jakavat kennelinsä.
Bongon arvioidaan painavan tällä hetkellä noin 5 kiloa ja poika on säkäkorkeudeltaan 30-35 cm. Iältään Bongo on noin kaksi-vuotias.

Bongo tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna,kastroituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin kera.

Tutustuthan huolellisesti sivultamille löytyviin: koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoasi.

Yhteydenotot Jennille

4.4.2014

Bongo on varattu omaan kotiinsa Suomeen. Bongo ja Sonia pääsevät kaikkien iloksi samaan kotiin. Smile

13.05.2014

Bongo ja Sonia saapuivat omaan kotiinsa Suomeen 10.05. 🙂

Scorpion tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.

Tutustuthan huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen. Harkitut yhteydenotot Jennille.

– See more at: https://kulkurit.fi/scorpion/#sthash.UxCfiOaZ.dpuf

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: