Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
4.10.2020
Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha on Mitrenin kylässä, jossa se tarjoaa turvapaikan noin 100:lle koiralle. Carpella koirilla on paremmat oltavat verrattuna moneen muuhun paikkaan. Koirat esimerkiksi pääsevät eläinlääkäriin tarvittaessa ja olosuhteista on tehty mahdollisimman hyvät koiria ajatellen. Kantavana ajatuksena tarhaa suunniteltaessa olikin se, että koirille saataisiin niin hyvä paikka oleilla, kuin se nyt tarhaolosuhteissa vain on mahdollista. Carpella asustaa myös ihana pentukatras Carrie B, Bree ja Nixie. Nämä pennut löydettiin tarhan lähimetsästä noin 6 vkon ikäisinä kesällä. Heillä kävi siis tuuri, pienet pennut ovat alttiita saamaan sairauksia tai menehtymään muihin maailman vaaroihin.
Bree on ystävällinen ja mukavan oloinen pentu. Hän on melko alistuvan ja pehmeän oloinen koiranpentu. Bree on ystävällinen ja leikkisä niin ihmisten kuin muiden pentujen kanssa. Ihmiset kuitenkin voittavat jos pitää valita kumman seuraan hän hakeutuu. Breen ei ole kuultu tarhalla juurikaan haukkuva, innostuksissaan lähinnä. Bree rakastaa niin paljon ihmisen huomiota että kokee voittavansa enemmän vain tulemalla ihmisen luo kuin haukkumalla.
Nyt muutakan kuukauden ikäisenä pentuna Bree on kooltaan noin 40cm. Aikuisena suloinen Bree tulee olemaan keskikokoinen koira, noin 50cm ja 15-20kg.
Päivitykset:
28.11.2020
Vihdoin koitti se päivä kun Bree matkusti Suomeen ja tapasi oman perheensä. Uusi elämä Suomessa toi myös uuden nimen; Aryan. Onnea Arya ja perhe <3
4.10.2020
Breen matka kotia etsivänä koirana oli onnekkaan lyhyt 🙂 Hänen oma perhe löytyi jo ennen kuin neiti ehti edes siitä unelmoida. Bree tulee sivuille suoraan varattuna koirana<3
——————————————————————————————————————————————————————————–
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.
Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.
Bree saapuu Suomeen steriloituna (mikäli on fyysisesti siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, sisä- ja ulkoloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bree on mikrosirutettu ja sillä on EU- lemmikkipassi.
Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen.