Kodin saanut koira: JACK SHY

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.11.2020

Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät tasaisin väliajoin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuttavat osa häkkejään yksin, osa toisen koiran kanssa yhdessä, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien.

Oli vuosi 2014. Uusi laki, joka hyväksyi koirien lopettamisen, oli astunut voimaan Romaniassa edellisenä vuonna ja kodittomia koiria päätettiin alkaa radikaalisti vähentää joukkotappamisin. Samaan aikaan Morenin kylän lähellä koditon narttukoira oli kylän kujien suojassa synnyttänyt pennun. Ihmeellisen pennun, joka maagisella tavalla selvisi kaikista katujen vaaroista: autoista, toisten koirien hampaista, penikkataudista, parvoviruksesta ja muista tarttuvista taudeista. Vastoin kaikkia odotuksia se selvisi hengissä, emonsa vierellä. Kunnes eräänä päivänä paikalliset rankkurit nappasivat pennun ja emon mukaansa, viedäkseen ne koiratarhalle ja lopetettaviksi.

Mutta yhtä ihmeellisen maagisesti, pennun tarina ei päättynyt siihen. Pentu emoineen selvisivät kuin ihmeen kaupalla lopetusuhasta ja päätyivät Happy Dogs Morenin yksityiselle koiratarhalle, missä niiden elämä oli niin turvattua, kuin kodittoman koiran elämä nyt voi olla. Yhdessä pentu ja emo kohtasivat uuden arjen tarhan häkkien sisäpuolella ja kuin salama kirkkaalta taivaalta emo sai kuulla ne uutiset, jotka vain hyvin harvat ja erityisen onnekkaat koirat Romaniassa kuulevat: sinua odottaa oma koti. Niin emo jätti taaksensa elämän kadulla ja tarhalla ja ensimmäistä kertaa sen edessä avautui tulevaisuus täynnä toivoa. Mutta jälkeen jäi pentu. Se sai nimekseen Jack ja kasvoi Morenin koiratarhalla pikku hiljaa aikuiseksi koiraksi. Vuodet vierivät, tarhan muut koirat löysivät koteja, mutta Jack oli ja pysyi. Ihmeellisen onnekkaan koiran elämä oli nyt täällä, tarhan häkkien sisäpuolella, eikä se muuksi ollut muuttumassa.

Millainen Jackista on näiden kuuden vuoden aikana kasvanut? Kanadalaiskirjailija Cindy Roman kuvailee vuonna 2018 julkaistun kirjansa Don’t Be Shy, Jack päähenkilöä näin:

“Jack osaa jo laskea kymmeneen ja tuntee aakkoset. Jack tykkää hassuttelusta vanhempiensa seurassa, hänestä on hauskaa tehdä typeriä ilmeitä ja hän rakastaa tanssia ja laulamista. Jackista lähtee kyllä ääntä, puhetta ja naurua, esimerkiksi dinosaurusleikkien lomassa omassa huoneessaan. Jack on onnellinen poika, mutta hän on ujo. Kun hän on muiden lähellä, hän ei puhu.”

Ihan kuten kirjan päähenkilö, myös Morenin tarhan Jack on ujo. Uuden ihmisen tavatessaan se sujahtaa hiljaa koppinsa perälle, ottaa etäisyyttä ja sulkeutuu. Tarhan käytävillä liikkuvien ihmisten äänet saavat sen hermostuneeksi, sillä Jack ei viihdy ihmispaljouksissa tai huomion keskipisteenä. Sen sijaan Jack viihtyy muutaman tutun ihmisen lähellä. Tutun ihmisen saapuessa sen häkkiin, se tassuttelee iloisesti häntä varovasti huiskien tämän luokse nauttimaan rapsutuksista ja huomiosta ja saattaa lipaista henkilön poskelle varovaisen pusun.

Toisten koirien seurassa Jack on rauhallinen ja tulee hyvin toimeen lajikumppaniensa kanssa, vaikka asuttaakin tällä hetkellä häkkiään yksin. Jackin tulevasta kodista tulisikin löytyä reipas ja sosiaalinen koirakaveri, joka voisi tukea ujoa poikaa uudessa ja jännittävässä elämänvaiheessa. Jackille etsitään kotia rauhallisesta ympäristöstä ja perheeltä toivotaan aiempaa kokemusta arkojen tai ujojen koirien kanssa toimimisesta. Jackilla on takanaan kuusi vuotta tarhaelämää, eikä sillä ole mitään kokemusta mistään kotikoiran elämään liittyvästä. Kotiutuminen saattaa siis olla pitkä prosessi, johon tulevan kodin tulee sitoutua realistisesti ja kärsivällisesti.

Cindy Romanin kirjan tarkoitus on opettaa lapsille, että ujous on ihan yhtä hyväksyttävä piirre, kuin mikä tahansa muukin. Kuten kirjan päähenkilö, Moreninkin Jack varmasti olisi onnellisin pienessä, rauhallisessa perheessä, omien ihmistensä seurassa. Siellä Jack voisi tulla kuorestaan ja olla oma itsensä.

Jack on kooltaan keskikokoinen koira, noin 50 cm korkea ja painaa noin 15-17 kiloa.

Päivitykset

27.11.2020
Ujon Jackin onni kääntyi. Se löysi oman kodin Hollannista.

12.11.2020
Tänään ujon Jackin elämässä käännettiin uusi sivu. Tänään Jack aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa ja pohdimme mielessämme, voisiko Jack Shyn ihmeellinen onni vielä palata?


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Jack saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jack on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Jackin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: