Kodin saanut koira: IRA

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.11.2020

Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät tasaisin väliajoin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuttavat osa häkkejään yksin, osa toisen koiran kanssa yhdessä, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien.

Noin 2-vuotias narttukoira Ira löytyi aiemmin tänä vuonna Morenin kylän läheisyydestä tien laidasta. Ira oli selvästi tullut auton töytäisemäksi, sen vartalo oli toukkien valtaamien haavojen ja mustelmien peitossa ja se oli jätetty tien laidalle kitumaan ilman apua. Ira oli kuitenkin loppupeleissa todella onnekas, sillä se löydettiin ja poimittiin turvaan Happy Dogs Morenin tarhalle ja eläinlääkäriin hoidettavaksi. Kuin ihmeen kaupalla Iran luut olivat säilyneet onnettomuudessa ehjinä ja Ira toipuikin haavoistaan hyvin, eikä sille ole huomattu jääneen pysyviä vammoja. Ikävä kyllä sen toinen silmä kuitenkin jouduttiin poistamaan.

Kaikesta kokemastaan huolimatta Ira on herttainen, lempeä ja ystävällinen nuori koira. Ira asuttaa tällä hetkellä häkkiään tarhalla yksin, mutta tulee hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Ihmiset Ira ottaa avoimin mielin vastaan häkkiinsä ja pitää kovasti saamastaan huomiosta ja rapsutuksista. Vaikka Iralla varmasti tulee riittämään energiaa aktiivisempaakin arkea jakamaan omien ihmistensä kanssa, ei se ainakaan tarhalla ole antanut itsestään mitenkään ylienergistä kuvaa. Päin vastoin se suhtautuu asioihin seesteisellä rauhallisuudella, hymyssä suin.

Ira voisi varmasti sopia monenlaiseen perheeseen. Tulevan kodin on kuitenkin ymmärrettävä, että Ira on ennen tarhalle saapumistaan kokenut kovia ja että emme koskaan saa tietää, millaiset sen ensimmäiset elinvuodet ovat olleet.

Kooltaan Ira on keskikokoinen, noin 50 cm korkea ja painaa noin 17 kiloa. Ulkonäöltään se muistuttaa hiukan paimenkoiraa ja sillä on melko paksu turkki.

Päivitykset

26.11.2020
Iraa onnisti ja se löysi kodin nopeasti Hollannista.

18.11.2020
Ira aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ira saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ira on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Iran yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: