Kodin saanut koira: CAMPI (nyk. Leina)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Campi3CAMPI

* n. 6v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

30.7.2013
Kevät 2008. Glinan tarhan vapaaehtoistyöntekijä Dora tekee Bukarestilaiselta pellolta löydön, joka osoittautuu noin 3 kuukauden ikäiseksi koiranpennuksi. Pentu on pahasti nälkiintynyt ja nestehukka on lähes kuolettava. Lähistöllä ei näkynyt eikä kuulunut muita koiria, ei yhtäkään, joten Dora päätti ottaa pennun mukaansa ja viedä tämän kotiinsa. Doralla oli pihallaan kuitenkin jo liikaa koiria joten hän rakensi pennulle kopin etuovelleen. Naapurit eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä ja niin pentu matkasi Glinan tarhalle, jossa se edelleen asuu, vielä kuuden vuoden jälkeenkin.

Campi on luonteetaan todella pehmeä ja rauhallinen. Se tulee kaikenlaisten koirien ja ihmisten kanssa toimeen ja on ystävällinen kaikkia kohtaan. Campi on hyvin sosiaalinen ja fiksun oloinen tapaus, jolla ei varmasti tule olemaan suurempia ongelmia oppia uusia asioita. Campi on hellyydenkipeä ja painautuu ihmistä vasten saadessaan tämän häkkiinsä ja toivoisi, että ihminen voisi jäädä siihen vähän pidemmäksi aikaa. Ihmisen lähdettyä Campi hyppää koppinsa päälle ja jää kaihoisasti katsomaan perään, tyytyen kuitenkin siihen, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Campille toivoisi hyvä alkavan, uuden elämän omassa kodissa, jossa se saisi päivittäin niin kovasti rakastamaansa huomiota ja rakkautta.

Campi on n. 52cm korkea ja painaa n. 18kg. Karva on normaalisti vähän pidempi kuten kuvista näkyy, mutta kesäksi hänet oli trimmattu, jotta olo olisi vähän mukavampi helteillä.

 

10.9.2013
Campi ottaa vieraat jälleen mielellään vastaan ja rakastaakin ihmisen läheisyyttä ehkä eniten maailmassa. Reippaasti ja rohkeasti hän tulee hakemaan huomiota ihmiseltä ja vaikuttaa muutenkin todella sosiaaliselta tapaukselta. Kenen kotoa löytyy Campille oma ihminen ja uusi, parempi elämä?

 

5.11.2013
Campin tavanneet Kulkurien aktiivit kuvailevat Campia rauhalliseksi, läheisyydenkipeäksi ja todella tasapainoiseksi koiraksi. Campi halusi vain rapsutuksia ja laittaa pään ihmisen kainaloon, siihen hän voisi jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Yhdellä sanalla sanottuna Campi on superihana! Lisätty kuvia.

 

19.11.2013
Lisätty videoita ihanasta Campista!

31.1.2014
Lumikriisi Romaniassa verottaa jokaista koiraa omalla tavallaan, mm. ruokaa on hankala saada tarhalle, häkit ovat täynnä lunta ja kylmä viima tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Campi kuitenkin näyttää, miten paljon positiivinen asenne auttaa jaksamaan! Tyttö pärjäilee olosuhteisiin nähden hyvin, vaikka olisikin jo Campin aika päästä kotikoiran elämän makuun, jakamaan positivista energiaansa omalle perheelle, omassa kodissaan.

12.3.2014
Campi ihastutti Kulkurien aktiivit. kun he vierailivat Glinan tarhalla. Campin rauhallisuus ja lempeys saivat tunteet pintaan ja reissaajat olivat todella harmissaan, kun noin hieno koira nököttää vuosi toisensa jälkeen tarhalla, kun sillä olisi kaikki potentiaali vaikka lapsiperheen lempeäksi ja rauhalliseksi jäseneksi. Campin rakkaus menee ihan hukkaan tarhalla, joka ei todellakaan ole oikea paikka tälle sydämien murskaajalle. Lisätty kuvia ja video!

17.6.2014
Campi odottaa rauhassa, kunnes vierailija on pässyt hänen häkkiinsä. Rauhassa, nöyränä ja kuin anteeksi pyydellen Campi lähestyy hitaasti vierailijaa. Kaunis tyttö tulee vierailijan lähelle, muttei aivan iholle. Se odottaa lupaa tulla tervehtimään.

Campi on hyvin kohtelias, ystävällinen ja rauhallinen koira, jonka paikka ei todellakaan ole tarhalla. Jos sinulla on Campin kokoinen aukko elämässäsi, otathan rohkeasti yhteyttä!

 

14.7.2014
Campi on vihdoin varattu!! Campi odottelee enää pääsyä omaan kotiinsa Suomeen.

14.8.2014
Campi saapui omaan kotiinsa Suomeen 14.8.2014 ja sai uudeksi nimekseen Leina! Onnea Leina ja perhe <3

 

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Yhteydenotot Nealle.

 

8/2013

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: