Kodin saanut koira: HAY (nyk. Kaapo)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

5/2014

5/2014

HAY

* noin 2-vuotias

* uros

* kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

 

15.5.2014
Hayn elämä aiemmin ei ollut helppoa, mukavaa eikä turvallista. Hay oli joko hylätty tai syntynyt kadulle, josta rankkurit nappasivat hänet Palladyn kunnalliselle tarhalle. Kunnalisella tarhalla ei ole koiran hyvä olla, suoraan sanottuna se on pahin mahdollinen kohtalo koiralle Romaniassa. Hayn onni kuitenkin kääntyi, kun eläinsuojelija ja pitkäaikainen yhteistyökumppanimme löysi ja pelasti Hayn käydessään Palladyn tarhalla. Nyt Hay on asustanut Glinan tarhalla joulukuusta 2013 lähtien.

Hay on saanut nimensä turkkinsa värin perusteella: se on kuin heinä kesän viimeisten lämpimien auringonsäteiden aikaan. Hay on kooltaan noin 35cm ja 12-14kg.

Hay tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja on ihmiselle sosiaalinen. Hay on aktiivinen, leikkisä ja energinen koira, joka tulee tarvitsemaan kodissaan aktivointia. Hay ei juurikaan hauku, joten sen voisi kuvitella soveltuvan myös kerrostaloon. Hay pelkää ukonilmaa ja onkin lähtenyt myrskyjä karkuun tarhalta, mutta on aina palannut joko samana tai heti seuraavana päivänä takaisin.

Hay saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja tautitestattuna EU-passin kera.

3.6.2014
Kulkurien aktiivit vierailivat Romaniassa ja tapasivat matkallaan myös ihastuttavan Hayn! Hay on toimelias, huumorintajuinen ja sosiaalinen eikä ujostele uusia ihmisiä laisinkaan, vaan tervehtii kaikkia tulijoita iloisesti. Hay asuu tällä hetkellä yksityisen kotihoitajan luona ja sille kuuluu hyvää, ainoastaan ikioma loppuelämän koti puuttuu!

11.6.2014
Lisätty uusia kuvia ihanalle Haylle!

12.6.2014
Tästä pääset katsomaan lyhyen videopätkän Haysta!

17.6.2014
Lisätty muutama uusi kuva Haysta sekä video poitsusta!

12.7.2014
Ilouutisia! Hay-poika on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen!

14.8.2014
Hay, nyk. Kaapo, saapui tänään omaan rakastavaan kotiinsa Suomeen!

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen,adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Hayn kodinetsinnässä auttoi Niina.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: