Kodin saanut koira: CARMELINA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Carmelina

CARMELINA

* arvioitu syntymäaika 11-12/2013

* narttu

* romaniassa

 

 

 

 

23.3.2014
Carmelina on yksi monista tuhansista kodittomista koiranpennuista joka on löydetty kulkemasta Bukarestin kaduilta. Tällä tytöllä vain oli ääremmäistä onnea reittivalintansa kanssa, koska se sattui osumaan yhteen romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun kanssa. Carmen noukki pienen suojattinsa mukaansa ja vei sen Onevet eläinlääkäriaseman yhteydessä toimivaan hoitolaan jossa, pelastajansa mukaan nimetty tyttö, Carmelina nyt odottaakin omaa kotiaan.

Carmelina on äärimmäisen sosiaalinen ja ihmisrakas ja lähes joka paikkaan nenänsä työntävä tättähäärä 🙂 Sen päivät kuluvat hoitolassa toisten pentujen kanssa leikkiessä ja uusia pentumaisia kujeita keksiessä. Kun Carmelina pääsee ihmisen syliin, se rauhoittuu sinne melko tyytyväisenä.

Tämä aktiivinen penneli painaa tällä hetkellä n.5-6 kg, mutta se tulee kasvamaan keskikokoiseksi kun se saavuttaa lopullisen aikuisen kokonsa. Pelkäksi sohvaperunaksi ei tästä tytöstä ole, vaan tulevaisuudessakin se tulee tarvitsemaan aktiivista aivotyöskentelyä ja liikuntaa. Koska Carmelina tulee toimeen myös toisten koirien kanssa, uudessa kodissa voisikin olla reipas ja sosiaalinen kaveri odottelemassa.

Koska tytön puolivuotis syntymäpäivät lähestyvät nopeaa tahtia, sen olisi hyvä päästä pian kokeilemaan ja opiskelemaan omaan kotiin niitä salaisuuksia ja hyviä tapoja joita se tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.
Muistathan että koiran hankinta tulee tehdä harkiten!

15.4.2014

Carmelina on varattu omaan kotiinsa

30.4.2014
Carmelina on matkustanut omaan kotiinsa

Carmelinan varausta hoiti Kata

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: