Päivitetty 06.12.2016

Kodin saanut koira: CAYENNE (nyk. Isla)


CAYENNE

* noin 8kk

* narttu

* streriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

 

27.2.2015
Cayenne eli hylätyssä talonrähjässä Bukarestissa, kirjaimellisesti keskellä roskia. Kuten niin moni muu romanialainen koira, syntyi myös Cayenne kadulle oman onnensa nojaan. Pentueen onneksi niiden emo jäi henkiin ja auttoi pikkuisia selviämään kovissa oloissa. Ainoastaan pahnan pienemmäinen ei jaksanut enää pitää elämän langasta kiinni. Pikkuperheen onneksi ja ystävällisten ihmisten avustuksella, ne päätyivät yhteistyökumppanimme A Doua Sansa -yhdistyksen hoiviin ja turvaan.

Cayenne odottaa ikiomaa kotia Glinan tarhalla. Cayennen emo on terrieri-mix ja isän puolelta tyttönen on saanut saksanpaimenkoiramaisia piirteitä. Kooltaan Cayenne on nyt noin 50cm ja painaa noin 15kg. Luonteeltaan tyttö on sosiaalinen, avoin ja ystävällinen, sekä ihmisille että toisille koirille. Cayenne on myös aktiivinen, rohkea ja kuten tuon ikäisen koiran kuuluukin, se rakastaa leikkimistä. Cayenne haukkuu lähinnä tilanteessa, jossa se näkee muiden saavan ruokaa. Muutoin se ilmaisee itseään enemmän vinkumalla kuin haukkumalla.

Akiivisen ja rohkean luonteensa vuoksi Cayennesta voisi kehkeytyä erinomainen harrastuskaveri! Hoitajiensa sanoin – “As her name reveals, if you decide yourself and take her home be sure she’ll spice up your life!” Eli vapaastikäännettynä; kuten nimikin jo kertoo, mikäli avaat kotisi Cayennelle, voit olla varma, että se tuo elämääsi potkua!

19.3.2015
Aktiivimme tapasivat Cayennen vieraillessaan Glinan tarhalla. Heidän sanojensa mukaan Cayenne on suloinen ja reipas ja hieman muita pentuja järkevämmän oloinen tapaus. Pikkuinen ilopilleri on myös herkkujen perään ja etsii tiensä niiden luokse, vaikka läpi harmaan kiven (tai koiralauman). Cayenne on aina iloinen ja hauska luonne, positiivinen ja fiksu nuori neiti.

Uusia kuvia lisätty!

19.6.2015
Ihania Juhannusuutisia Cayennelle! Se on juuri varattu omaan kotiin!

6.12.2016
Saimme kuulumisia Cayennen, nykyisen Islan kodilta:

“Aika on hurahtanut hirveän nopeasti ja Isla on ollut meillä jo reippaasti päälle vuoden! Aivan uskomattoman hieno koira saatiin ja kaikki on mennyt hyvin.

Heti alku sujui helpommin kuin ikinä uskalsin odottaakaan. Lentokentällä ollut peini, pelokas otus reipastui todella äkkiä ja oppi sisäsiistiksikin heti ensimmäisen vuorokauden aikana. Vaikka alku olikin helppo ja tuntui, että Isla kotiutui äkkiä, oli hienoa nähdä miten uusia ja entistä leikkisämpiä puolia tuli esiin vielä pitkään. Nyt meillä on koira, joka on mahtava yhdistelmä viisautta ja iloista höperyyttä, rauhallisuutta ja onnellista kohellusta. Isla on todella energinen tapaus ja rakastaa juoksemista ja peuhaamista, mutta on kotioloissa (ja aina muulloinkin kun tilanne vaatii) todella rauhallinen.

Poikani toteaakin aika usein, että me on kyllä saatu maailman paras koira, eikä voi ymmärtää miten on joskus voitu elää ilman Islaa 🙂

Valtava kiitos siis sinulle ja koko Kulkureille!!”

—————————————————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Cayenne saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cayenne on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Lilli Lanérille.

Video Cayennesta (:

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa