Kodin saanut koira: FANNI (ent.Chloe)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

Fanni 2015

Fanni 2015

FANNI

* narttu

* arvioitu syntymävuosi 2010

* Steriloitu

* Suomessa

 

 

 

 

21.1.2013
Buzaun kylässä, 110 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsi kunnallinen koiratarha, jossa olot olivat, kuten lähes kaikilla romanialaisilla kunnallisilla tarhoilla, hyvin askeettiset ja muistuttivat lähinnä koirien keskitysleiriä. Ruokaa, lämpöä ja tilaa oli olemattomasti, kukaan ei välittänyt koirien alkeellisestakaan hyvinvoinnista ja tulevaisuus oli synkkä. Talven aikana tilanne meni mahdottomaksi, sillä tarha sijaitsee peltojen ja metsän takana, jonne ei lumen takia välillä päässyt moneen päivään.

Romanialaiset eläinsuojelijat kokosivat voimansa entisestään raskaan työnsä lisäksi ja pelastivat tarhalta 40-50 koiraa eri hoitopaikkoihin ja yksityisiin tarhoihin.

Buzaun koirista 18 on tällä hetkellä yhteistyökumppanimme Anda Murgun vastuulla ja ne on sijoitettu yksityiselle koiratarhalle, jossa koirat ovat ulkona, mutta ne saavat päivittäin ruokaa, niistä huolehditaan ja ne pääsevät eläinlääkärille tarvittaessa. Anda on saanut tukijoistaan saksalaisia ja tanskalaisia kummeja Buzaun koirille, joiden avulla Anda saa maksettua yksityisen tarhan pitäjälle koirien hoidosta ja ruuasta. Osa koirista tulee Kulkurien sivuille etsimään omia kotejaan.

Pieni kaunotar Chloe on n. 3-4 v ja n. 6 kilon painoinen. Chloe on lähtöisin Buzaun kunnalliselta tarhalta, mutta pääsi yhteistyökumppanimme Anda Murgun avulla yksityiselle koiratarhalle, jossa  olot ovat huomattavasti paremmat. Chloe on kuitenkin tällä hetkellä kohtutulehduksen jäljiltä toipumassa Andan luona sisätiloissa. Chloe on nyt valmis etsimään omaa loppuelämänsä kotia.

Chloe on rauhallinen ja hiljainen tyttönen, joka nauttii sängyssä pötköttelystä. Suloinen Chloe tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Andan mukaan Chloe on todellinen jalokivi, koira jonka adoptoinnista saa paljon iloa ja onnea elämäänsä. Chloe ei juurikaan hauku, joten koti voisi sijaita myös kerrostalossa.

Chloe on rokotettu, madotettu, steriloitu ja valmis lähtemään omaan kotiinsa. Chloen tulevalta kodilta toivomme sitoutunutta asennetta ja valmiutta ottaa kaunis ja rauhallinen Chloe osaksi omaa arkea.

Haluaisitko sinä tarjota tälle jalokivelle mahdollisuuden omaan rakastavaan kotiin loppuelämäksi.

Yhteydenotot Johannalle

4.2.2013
Chloe on varattu.

3.3.2013
Chloe saapui omaan kotiinsa Suomeen 02.03.2013. Chloe oli kovin peloissaan lentokentällä, mutta kuulumiset kodista ovat rohkaisevia. Chloe oli rentoutunut jo automatkalla kotiin ja namit maistuvatkin tyttöselle hyvin. Kotona pienen tutkiskelun jälkeen rentoutui lisää ja varsinkin keittiöön kulkiessaan omistajat saavat pienen kaverin matkaansa.

6.9.2015
Fanni, entiseltä nimeltään Chloe, palaa kotia etsivien joukkoon kotitilanteen muuttuneen Fannille liian stressaavaksi. Fannin perhe on työstänyt tilannetta Fannin kanssa mutta kertovat myös, että huomaavat Fannista, että tämä nyt noin 5-vuotias tyttö ei tällä hetkellä ole kovin iloinen koira joka nauttisi elämästään. Fanni on aina nauttinut köllötellä sohvalla ja ottaa rauhallisesti mutta tällä hetkellä se ei oikein onnistu.

Fanni on ollut helposti motivoitavissa herkuilla ja on nopea oppija. Toinen haaste jonka kanssa Fanni painii on epäluulo vieraita kohtaan. Fanni kokee myös tällä hetkellä tarvetta vahtia omaa reviiriään ja omia ihmisiä. Fannia hieman pelottaa alkuun toiset koirat ja se voi haukkua näille mutta tutustuttuaan näihin Fanni tuleekin yleensä toimeen näiden kanssa. Fannilla on muutama koira josta tykkää oikein paljon ja mielipuuha muiden kanssa on juoksuleikit.

Fannille haetaan nyt ensisijaisesti rauhallista, aikuista kotia jossa ei ole lapsia. Fannin kannalta voisi olla hyvä jos uudessa kodissa löytyisi ennestään rauhallinen, kiltti ja tasapainoinen koirakaveri joka voisi olla Fannin tukena Fannin tottuessa uuteen elämäänsä.

Fannille haetaan omistajaa joka sitoutuu tukemaan, antamaan aikaa ja ohjata Fannia käyttäen positiivista vahvistamista tämän oppimismatkalla takaisin kohti sitä iloista, elämännautiskelijaa joka Fanni sisimmässään on.

28.10.2015

Fanni muutti uuteen kotihoitopaikkaan hieman yli viikko sitten.  Ensimmäiset päivät neiti oli ymmärrettävästi hieman eksyksissä ja hämillään uudesta paikasta, mutta nyt häntä heiluu jo iloisesti ja suukkoja satelee. Hoitopaikan kahden pienikokoisen narttu koiran kanssa Fannilla on ollut totuttelemista. Muutaman kerran ovat oottaneet vähän yhteen keskenään, mutta samalla myös leikkivät ja nukkuvat yhdessä. Fanni leimautuu “omiin ihmisiinsä” aika vahvasti ja saattaa joskus puolustaa omaa reviiriään/ihmistään.

Fanni on luonteeltaan lempeä nautiskelija, joka hakeutuu mielellään ihmisen seuraan ja rapsutettavaksi. Uusia ihmisiä Fanni vähän jännittää, mutta lämpenee yleensä aika nopeasti. Nameilla varustettu ihminen on aina kaveri. Neidille maistuukin ruoka oikein hyvin ja sen neidistä  tällä hetkellä ehkä huomaakin, laihdutuskuuri päällä. 😉 Fannia on käytetty koirakoulussa ja rally tokossa edellisessä kodissaan ja neiti totteleekin useita käskyjä hienosti.

Fanni käytettiin edellisen omistajan toimesta eläinlääkärin vastaanotolla lokakuussa 2015. Rutiini tarkastuksen yhteydessä todettiin että Fannilla oli jonkin asteista kipua lannerangan alueella. Fannista otettiin röntgenkuvat, joista ilmeni että Fannilla on ollut joskus reisimurtuma ja jalka on luutunut hieman väärään asentoon. Lonkat ja lantioranka puolestaan näyttivät kuvissa aivan normaaleilta. Jalka ei siis vaadi minkäänlaista korjausleikkausta, sillä vamma on vanha ja parantunut itsekseen. Ainoastaan jalan väärä asento voi aiheuttaa Fannille jonkin verran jumitusta ristiselän/ lonkkien alueelle ja tarvittaessa mahdollisesti esim. kipulääkettä kuuriluontoisesti. Fannin liikkeistä/ kävelystä tätä vanhaa vammaa ei kuitenkaan huomaa mitenkään.

Fanni olisi aikalailla “valmis” paketti uuteen kotiin. Fannia suositellaan nimenomaan aikuiseen kotiin ja mahdollisesti myös ainoaksi koiraksi. Kokeneeseen koirakotiin toisen koiran kaveriksi Fannia voisi myös ajatella. Tästä tytöstä joku saisi oman rakkaan, luultavasti vielä useaksi vuodeksi. <3

05.11.2015

FANNI on varattu omaan kotiinsa. <3

08.11.2015

FANNI matkusti uuteen kotiinsa.

Fannin uudelleensijoituksessa yhteyshenkilönä toimii Jenni Huuskonen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: