Enkelikoira: FELICE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Maaliskuu 2015

Maaliskuu 2015

FELICE

* narttu

* syntynyt arviolta 09/2014

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

17.3.2015
Jilavan tarhaa ylläpitää kaksi sinnikkästä naista, äiti ja tytär. Äiti ja tytär, Anda ja Alina Murgu, ovat Asociata Suflete Dragin, Kulkurien toisen pääyhteistyökumppanin, perustajia.

Jilavan tarhaa asuttaa muun muassa iloinen ja avoin Felice. Se oli harhaillut päämäärättä kadulla ja se oli sieltä napattu turvaan. Kulkurien aktiivit vierailivat maaliskuussa Jilavan tarhalla ja vierailunsa aikana he tervehtivät myös Felice- tyttöstä. Aktiivit kertovat Felicen olevan superiloinen nuori koira, joka ei meinannut pysyä pöksyissään, kun sai ihmisvieraita. Sen häntä heilui koko vierailun ajan ja se rakastaa paitsi ihmisiä, myös muita koiria. Se haukkui jonkun verran, muttei pitänyt turhanpäiväistä louskuttamista.

Felice on säilyttänyt pentumaisuutensa ja leikkisän mielenlaatunsa tarhan masentavasta ympäristöstä huolimatta. Siitä saisikin oivan lenkki- ja harrastuskaverin. Vaikka Felice varmasti viihtyy myös sohvankin uumenissa, se lienee onnellisimmillaan siellä, kun takana on aktiivinen päivä.

Felice on korkeudeltaan noin 35- 40 cm ja painaa arviolta 10-12 kiloa.

22.3.2015
Felice on kuollut koirien välisessä tappelussa. Hyvää matkaa sateenkaarisillalle, Felice.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Felice saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Felice on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Felicen varausasioissa auttoi  Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: