Kotia etsivä koira: HALLE

Halle-ilomieli kaipailee aktiiviseen kotiin, jossa poikaa odottavat monenlaiset kivat puuhastelut, pehmoinen unipaikka sekä tsempaten kannustavat ihmisystävät.
Syntymäaika: 9/2021
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 55 cm / 22 kg

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
25.11.2024

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Halle ja sen häkkikaveri Camara asuivat ennen yhdessä Carpen tarhalla ja olivat molemmat parvoon sairastuneita pentuja, joille järjestettiin hätäkeräys syksyllä 2021. Halle ja Camara olivat onnekkaita, koska he selvisivät parvosta ja pääsivät molemmat aloittamaan oman kodin etsimisen. Hallen ja Camaran kaltaisten pentujen vuoksi Kulkurien toiminnassa steriloinnit kohdemaassa ovat niin tärkeitä, jotta jonain päivänä pentuja ei enää syntyisi niin paljon kodittomiksi. Vain osaa kodittomista koirista pystytään Romaniassa auttamaan ja vain harva pääsee turvaan esimerkiksi täpötäydelle Carpen tarhalle.

Loppuvuodesta 2023 häkissä kävi aikamoinen vilske, kun aktiivit menivät sisään. Molemmat asukit olivat tällöin innoissaan saamistaan vieraista, mutta samalla outo tilanne oli selvästi jännittävä. Molemmat hyppivät ja hakivat huomiota ja hännät heiluivat niin, että meinasivat lähteä koirista irti. Hallelle maistui jo tällöin herkut ja hän söikin ne vauhdilla kädestä. Sittemmin poika on oppinut namien etsintää maasta sekä innostuu temppuleikeistäkin ihmisvieraiden kanssa. Heinäkuussa 2024 tavatessamme Hallen, asui poika yksinään häkissä. Halle otti meidät yhtä innoissaan – jopa innokkaammin – vastaan tällä kertaa, vaikkei toisen koiran tukea ollut laisinkaan. Carmenin mukaan Halle on pärjännyt hyvin itsekseen, mutta nauttisi kaverista, joten suunnitteilla on uuden häkkikaverin muutto pojan seuraksi.

Halle vaikuttaa iloiselta häseltäjältä, joka nauttii ihmisen huomiosta. Halle on myös kova pusuttelemaan. Aktiivit kuvaavat sitä omatoimiseksi ja rohkeaksi, osaanhan Halle hakea namitkin itse vierailijoiden taskuista. Poika on kuitenkin tottumaton ihmisiin ja kosketukseen, mikä on ihan ymmärrettävää, koska se on elänyt koko pienen ikänsä tarhalla. Kuitenkin ajan kuluessa Halle antaa vieraiden rapsuttaa häntä kaulalta, ja se tuntuu pojasta jännityksestä huolimatta kivalta. Halle kaipaa turvaa ja tilaa luottamuksen rakentumiseen, jotta voi kasvaa ja rohkaistua itsevarmaksi omaksi itsekseen. Hallella on hyvät lähtökohdat saada vielä kokea onnellinen ja vapaa koiranelämä – kunhan aikaa ja tukea kotiutumisen edessä on tarjolla riittämiin.

Halle on aktiivinen ja energinen nuori paimenkoirasekoitus, joka tulee kotona tarvitsemaan paljon liikuntaa ja muuta lajityypillistä toimintaa, mutta myös rauhassa ja yhdessä oloa. On myös hyvä muistaa, että Halle on varttunut varsin rajallisessa tarhaympäristössä eikä tunne juurikaan maailmaa sen ulkopuolella. Hallea ei luovuteta perheeseen, jossa on ihan pieniä lapsia. Halle tulee siis tarvitsemaan paljon tukea, kannustusta ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta tuekseen elämänsä alkutaipaleella Suomessa. Ehkä myös hitunen huumorintajua on tarpeen.

Kooltaan Halle on noin 55 cm ja 22 kg – ihan koirankokoinen kaveri siis! Hallen soisi saavan kerrytettyä kotona vahvempaa lihaksistoa koko kropan hyvinvoinnin tueksi. Tällä hetkellä pienessä häkissä asuminen ja olematon liikunta sekä kropan käyttö on surkastuttanut hieman pojan lihaksistoa tarhakoiralle tyypillisesti.

Päivitykset:

25.11.2024

Hellouuuu! sanoi Halle heiluttaessaan huiskuhäntäänsä aktiivien tullessa vierailulle marraskuisella aktiivimatkalla. Alkuun Halle oli ollut hyvin innoissaan uusista tulokkaista ja pysytellyt heidän vierellään tavalleen tyypillisesti ilohepuloiden – melkein koko pylly meinasi lähteä lentoon innostuksesta! Suora koskettaminen on tottumattomalle Hallelle edelleen jännää, vaikka niskasta saakin vähän rapsutella. Halle on saanut uuden häkkikaverin, nuoren narttukoiran, joka on ilmeisen päättäväinen ja resurssitarkka tapaus. Herkälle Hallelle häkkikaverin seura on tehnyt hyvää, mutta edellä mainitun resurssitarkkuuden takia mm. vieraiden tarjoamista nameista kaksikon välille tuli tiukkaa kommunikointia: narttu kommunikoi näpäkästi, Halle alistuen piiloutui koppiin tilanteesta palautumaan. Hetken tuumailun jälkeen hän kuitenkin palasi ihmisten luo, pitäen etäisyyttä häkkikaveriinsa. Mistä löytyisi kultapoika-Hallen ikioma perhe? <3

Lisätty uusia kuvia ja videoita runsain mitoin!

21.8.2024

Terkkuja Halle-pojalta, joka ottaa vierailulle tulleet aktiivit superinnoissaan vastaan! Halle tulee uteliaasti uusienkin ihmisten luokse ja hakee namuset kädestä. Tuttuun tapaan Halle vaikuttaa edelleen kovin innokkaalta ja aktiiviselta pojalta. Halle kirmaa ympäri häkkiä ja vuorotellen aktiivien luo tuttavuutta tekemään. Hallelle tuttu ihminen, Carmen, on ihana turva, jonka luo uskaltaa mennä rapsutuksia hakemaan. Halle asustelee häkissä tällä hetkellä itsekseen, ja on pärjännyt näin hyvin. Carmen kertoi, että poika on kuitenkin saamassa pian häkkikaverin seurakseen. 

Lisätty profiiliin jälleen uusia kuvia ja videoita hurmurista. Jospa nyt oma ihminen pojan huomaisi? <3

1.5.2024

Aktiivimme tapasivat hurmaavan pojan huhtikuun aktiivimatkalla vieraillessaan Carpen tarhalla. Aktiivit kuvailevat Hallea reippaaksi pojaksi, joka on kovin innoissaan uusista ihmisistä ja iloitessaan hyppii vasten – ja korkealle hyppiikin! Kuin ihme, poika ei tauota jännitystä uusia ihmisiä kohtaan vaan on lähes koko ajan vierellä nameja hakien sekä pusutellen mukavia ihmisiä. Halle on kuitenkin vielä tottumaton nuori poika, joka tarvitsee tämän tapaisia, hyviä kokemuksia, synnyttääkseen luottamusta ja kerryttääkseen itsevarmuutta. Nopeat ja ennalta-arvaamattomat liikkeet saavat Hallen säpsähtämään, mutta hän palautuu nopeasti. Halle asuu vielä toistaiseksi kaverinsa kanssa samassa häkissä (kaveri on varattu omaan kotiin) ja yhteiselo sujuu kaksikolta vallan mainiosti!

Hallen soisi pääsevän kaverinsa tapaan ikiomaan kotiin elelemään onnellista elämää!

5.12.2023

No, mutta mitäs kuuluu Hallelle? -Vauhtia, innostusta ja jännityshösellystä!

Aktiivimme tapasivat Hallen ja Camaran lokakuun aktiivimatkalla, ja sepäs vasta kaksikkoa ilahdutti. Tapaaminen oli molemmista hieman jännittävää, mutta ihanaa – varsinkin kun herkullisia namusia oli tarjolla. Hallea tilanne epäilytti ja jännitti vielä hieman ystäväänsä enemmän, vaikka molemmat tottumattomia vastaavanlaisiin tilanteisiin ovatkin.

Selästä silittely oli tälle pojulle vielä vieraan ihmisen toimesta liian jännittävää, mutta namien avulla varovainen kosketukseen tutustuminen päätä silittelemällä oli okei. Halle vaikuttaa kaikin puolin hurmaavalta jännäpyllyltä, joka hakee innostuessaan huomiota ihmiseltä ja steppailee pomppien kuin mikäkin pupu häkissä. Kaksikko hurmasi aktiivimme aivan täysin. <3

4.7.2023
Hallen ja Camaran häkissä käy vilske, kun aktiivit saapuvat heitä tapaamaan. Hetken aikaa pojilla kestää tottua vierailijoihin häkissään. Halle on kaveruksista ehkä vähän hitaammin lämpenevää tyyppiä ja haisteleekin aluksi ihmiset läpi takaapäin. Hetken kuluttua Halle alkaa kuitenkin jo rentoutua ja namit alkavat maistua pojalle. Kaksikko syö herkut sulassa sovussa. Halle tulee kyllä ihmisen lähelle, mutta säpsähtelee ihmisen kosketusta. Lisätty kuvia ja videoita.

28.4.2023
Halle aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Halle saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Halle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Enni Rantala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Enni Rantala

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: