Päivitetty 18.12.2016

Kodin saanut koira: HATCHI


Syntymäaika: 2004
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
kastroitu

8.5.2016
Blessed is the person who has earned the love of an old dog- sanotaan. Koiran, joka on elänyt pitkän elämän ja seissyt uskollisena omistajansa vieressä soisi viettävän hyvän vanhuuden tutussa ympäristössä ja kun aika on, pääsevän pois arvokkaasti. Miljoonille Romanian koiravanhuksille tämä on vain unelmaa. Maassa jossa eläimellä ei juurikaan ole arvoa, joutuu jatkuvasti hylätyksi lukematon määrä seniori-ikäisiä koiria. Ne tulevat liian huonoiksi tehtäväänsä, liian sairaita hoidettavaksi tai vai liian rumiksi, jolloin ne saavat väistyä nuorempien tieltä. Kulkurien yhteistyökumppanin, eläinsuojeluyhdistys Suflete Dragin (SD) tarhalla Sintestissä omaa kotiaan odottaa tämän kohtalon kokenut Hatchi-pappa. Alun perin Hatchi oli toukokuussa 2015 päätynyt tuntemattomasta syystä Palladyn kunnalliselle tarhalle parin muun saman tyyppisen koiran kanssa. SD:n Anda ja Alina Murgu eivät voineet jättää näitä koiria viettämään viimeisiä päiviään kunnallisella tarhalla, joten he ostivat koirat ulos ja sijoittivat Sintestiin. Kulkurien aktiivit ovat seuranneet Hatchin vaiheita läpi vuoden. Tulleessan Sintestiin Hatchi oli hyvin huonossa kunnossa. Nyt saatuaan huolenpitoa ja hoitoa pappa on niin sanotusti puhjennut kukkaan ja sen on aika aloittaa oman kodin etsintä osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Hatchi on luonteeltaan varsin valloittava ja ystävällinen herraskoira. Se rakastaa ihmisiä ja kun sen häkkiin menee, haluaisi se vain istua sylissä ja nauttia rapsutuksista. Hampaat papalla ovat jo huonossa kunnossa, mutta kukapa niitä katsoo, hymyillä voi leveästi ilmankin. Silmissä Hatchilla on kaihi ja isoon osaan sen ihoa ei enää kasva karvaa (iho on muutoin hyvässä kunnossa). Hatchi ei ole turhan tarkka seurastaan, vaan tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Korkeutta papalla on noin 50cm ja painoa 20-23kg.

Löytyisikö sinun luotasi paikka jossa Hatchi voisi elää viimeiset vuotensa rakastettuna perheenjäsenenä?

13.7.2016
Kulkurien aktiivit kävivät tervehtimässä Hatchi-pappaa viime viikolla Romanian matkansa yhteydessä. Tämä paappa todella on kultakimpale. Se tulee välittömästi ihmisten luo, haluaa olla lähellä eikä arastele lainkaan. Hatchi asuu tarhalla samassa häkissä muutaman muun koiran kanssa ja tulee näiden kanssa hyvin toimeen. Ihmisten ollessa lähellä Hatchi hieman murrailee nuoremmille, sillä se haluaisi luonnollisesti kaiken huomion itselleen. Tämä kuitenkin suotakoon vanhan koiran oikeudeksi. Tarhaoloissa Hatchi haukkuu hieman.

Lisätty kuvia.

18.12.2016
Loistavia uutisia. Rakas Hatchi-pappa on adoptoitu Ranskaan. Pappa on todellakin ansainnut oman loppuelämän kotinsa. Onnea tulevaan hassu pappa.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Hatchi saapuu Suomeen katsroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hatchi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.