Enkelikoira: BOBI (ent. Jackob)

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Joensuu)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
30.1.2022

Bobi on reilu 5-vuotias kastroitu uros joka on asunut suuren osan elämänsä ajan rautatieasemalla Romaniassa. Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija joka asuu Targovistessa, missä myös tuo kyseinen rautatieasema sijaitsee. Mihaela on tuntenut Bobin kauan sillä hän on säännöllisesti käynyt ruokkimassa poikaa ja alueen kissoja siellä.

Eräänä päivänä kuitenkin Bobin turvallisuus asettui vaaraan, sillä aseman viereisen baarin juopuneet miehet ajautuivat sanaharkkaan Mihaelan kanssa ja uhkasivat myös Bobia. Bobi pääsi Mihaelan ja hänen ystävänsä avulla eräälle yksityiselle tarhalle turvaan mutta aitauksen sisäpuolella oleskelu ei vapaudessa kasvaneen pojan mielestä ollut mieluisaa ja niin Bobi pääsi murtautumaan aitauksestaan ja palasi rautatieasemalle. Ei aikaakaan ennen kuin rankkurit olivat pojan ottaneet kiinni ja kuskanneet kunnalliselle tarhalle, josta Mihaela onneksi pojan löysi ja otti hoiviinsa.

Bobi pääsi muuttamaan Englantiin keväällä 2019, mutta uusi elämä ei ikävä kyllä ottanut sujuakseen. Bobi stressasi kovasti ja koti ei ilmeisesti ollutkaan sisäistänyt täysin minkälainen alku saattaa olla entisen tarhakoiran kanssa, joten Bobi päätyi etsimään uutta kotia. Uudessa kodissa se taas karkaili pihalta aidan yli, eikä viihtynyt yksin, joten lopulta Bobi päätettiin kuljettaa takaisin Mihaelan luokse Romaniaan, helmikuun lopussa 2020.

Kuten edellämainituista voi päätellä, on Bobi siis elänyt hyvin turvatonta ja stressaavaa elämää. Bobi saapui 31.10.2020 Suomeen kotihoitoon ja eleli ensimmäisessä hoitoperheessään kesään 2021 saakka. Hoitoperhe todella rakastui Bobiin ja tarhanimi Jackobkin sai jäädä taakse. Bobi viihtyi hyvin heidän luonaan, mutta haastetta aiheutti Bobin suhtautuminen joihinkin perheenjäseniin. Bobilla on varsinkin stressaantuneena taipumusta resurssien vahtimiseen ja resurssiksi voivat lukeutua myös perheen ihmiset. Näiden vuoksi Bobi on joutunut vaihtamaan pari kertaa hoitopaikkaa, kun sitä oikeaa ei vain ole löytynyt. 16.10.2021 Bobi kuitenkin vihdoin pääsi muuttamaan koirakokeneeseen, kärsivälliseen ja ymmärtäväiseen kotihoitopaikkaan ja on siellä todella puhjennut kukkaan ja saanut rauhassa opetella kotikoiralle tärkeitä taitoja.

Bobi on tällä hetkellä kotihoidossa Joensuussa yhden aikuisen perheessä kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Bobi sopeutui uuteen paikkaan erinomaisesti ja kotihoitajasta muodostui Bobille heti tärkeä tärkeä ihminen. Bobi on kotihoitajan kanssa saanut tavata perheen lähipiiriä ja tullut uusien ihmisten kanssa hyvin toimeen. Myös muutamaan koirakaveriin Bobi on tutustunut lenkeillä ja vaikka sen ensimmäinen reaktio saattaa olla vähän ärhäkkä, on se nopeasti tottunut uuteen kaveriin lenkkien kautta.

Bobi on lempeä ja herkkä koira, joka kaipaa vierelleen koirakokenutta ja sen eleitä kunnioittaa ihmistä. Bobi nauttii leikkimisestä ja ulkoilusta, oman ihmisen kanssa touhuilusta ja aktiivisesta arjesta. Se ei kuitenkaan ole tuhottoman energinen ja osaa hyvin myös rauhoittua. Bobi ei ole vaikea koira, mutta se stressaantuu helposti ympäristön häiriöistä ja reagoi nopeasti. Rauhallinen asuinalue ja koiralukutaitoiset ihmiset saisivat varmasti Bobin puhkeamaan kukkaan.

Bobi saattaa vahtia resurssejaan jonkin verran, mutta nykyisessä kotihoitopaikassa osaavan ihmisen kanssa vahtimista ei ole ilmennyt ollenkaan. Bobi viihtyy ihmisten seurassa ja tulee juttuun niin naisten kuin miesten kanssa. Lapsia Bobi kuitenkin pelkää jonkin verran ja vaikka se kyllä sietää niitä, ilmaisee se epävarmuutensa murinalla. Bobia ei sijoiteta lapsiperheeseen.  

Bobille täydellinen koti sijaitsisi omakotitalossa, suhteellisen rauhallisessa ympäristössä, koirakokeneessa aikuisperheessä. Bobi saattaa vahtia ympäristöä ja ääniä, joten kerrostalo tai rivitalo ei ole sille ideaalein ratkaisu. Bobi viihtyisi todennäköisesti parhaiten ainoana koirana, sillä se on melko valikoiva koiraseurastaan.

Bobilla on vaihtevasti hieman haasteita yksinolojen kanssa. Se ilmenee yleensä ääntelynä, ei tuhoamisena tai sisälle tarpeiden tekemisenä. Kotihoidossa yksinolot sujuivat alkuun hyvin, mutta kotiutumisen edetessä Bobi on ottanut niissä hieman takapakkia. Bobille täydellisessä kodissa sen ei tarvitsisikaan olla pitkiä aikoja yksin.

Eläinlääkäritutkimukset ovat Bobin kanssa sujuneet hyvin, kuten myös hoitokodissa tehdyt hoitotoimenpiteet, kuten pesut, korvien hoidot, kynsien leikkaamiset ja harjaamiset.

Bobilla on karkaamistausta ja se on päässyt karkaamaan myös aidatuilta alueilta, joten Bobin kanssa on huolehdittava hyvistä turvatoimista ulkoillessa. Karkaamisyrityksiä ei kuitenkaan ole tapahtunut pitkään aikaan.

Hihnassa Bobi on kulkenut alusta asti hienosti, mutta se reagoi vastaantuleviin koiriin ja vaihtelevasti myös osaan ihmisistä. Bobi on motivoitunut toimimaan ihmisen kanssa ja uusien käytösmallien opettelu on sen kanssa mielekästä ja hauskaa. Bobin kotihoitaja kertoo, että koulutus Bobin kanssa etenee hyvin ja sen kanssa onkin onnistuneesti päästy treenailemaan kontaktin ottamisen ja hihnakäytöksen saloja.

Bobilla on Suomessa olo aikana ilmennyt vähän hiivaa ja ihon herkistymistä tietyistä ruoka-aineista, mutta pahoja reaktioita ei ole ollut ja tilanne on pysynyt hyvin hallinnassa. Sen rokotukset on Suomessa uusittu ja siltä on Suomessa myös otettu uusintatestit sydänmadon, koiran ihomadon ja leishmanian suhteen.

Bobi on kooltaan noin 47 cm ja painaa noin 17 kg.

Bobi on tällä hetkellä kotihoitodossa Joensuussa, minne sitä pääsee tapaamaan sovitusti. Bobille etsitään myös nykyisen kotihoitajan elämäntilanteen vuoksi uutta kotihoitopaikkaa, joten mikäli sinulla voisi olla tarjota sellainen Bobille maaseudun rauhasta, otathan rohkeasti yhteyttä!

Päivitykset

30.1.2022
Meillä on surullisia uutisia. Bobi alkoi oireilla vahvasti kipua vuodenvaihteessa ja se käytettiin kiputukimuksissa. Röntgenkuvissa ilmeni vakava spondyloosi, jonka aiheuttamat pitkät luupiikit painoivat Bobin hermoja. Koska kipuja ei yrityksistä huolimatta saatu hallintaan ja Bobi meni nopeasti yhä huonompaan kuntoon, teimme eläinlääkärin kanssa yhdessä, raskain sydämin päätöksen suoda Bobille eutanasia.

Vaikka olemme surun murtamia siitä, että emme pystyneet löytämään Bobille sitä ikiomaa kotia, olemme silti onnellisia siitä, että Bobi sai lähteä siitä todella välittävän kotihoitoperheen ympäröimänä ja heidän silityksiinsä nukahtaen. Bobia jäävät kaipaamaan monta siihen kiintynyttä ihmistä.

Bobin kotihoitoperhe kirjoitti Bobille muistokirjoituksen:

Tänään sateenkaarisillalla
Iltapäivän hämärässä

Muistin ne jotka lähtivät
joiden luota minä lähdin

Eivät palanneet eivätkä kunnolla edes sydämeeni astuneet
Joille sydäntäni vain hieman raotin

Jokaisen jälki sydämessä
Minä astelin sateenkaarisillalla
(Jenni Soininen)

19.12.2021
Terveisiä Bobilta! Bobin elo kotihoidossa sujuu muuten mukavissa merkeissä, mutta yksinolossa on harmillisesti taas sen kohdalla otettu takapakkia. Bobi kokee yksin jäämisen ahdistavana ja purkaa sen ääntelyyn. Bobille täydellinen koti sijaitsisi omakotitalossa rauhallisella alueella perheessä, missä ei tarvitsisi olla pitkiä aikoja yksin.

Saimme Bobin kotihoitajalta kasan ihania videoita Bobista, löydät ne alta!

21.11.2021
Tilannepäivitystä Bobilta! Bobi siirtyi uuteen kotihoitopaikkaan Joensuuhun 16.10. ja muutos on selvästi tehnyt sille hyvää. Bobi on rentoutunut ja oppinut paljon kuukauden kotihoitojakson aikana ja kotihoitaja ja kotihoitajan perhe ovat muodostuneet sille tärkeiksi. Bobi ei vaadi paljoa muuta, kuin rakastavan, koiranlukutaitoisen ja kärsivällisen kodin rauhallisesta ympäristöstä mielellään omakotitalosta. Olisiko sinulla tarjota tällainen Bobille? Ole rohkeasti yhteydessä!

5.9.2021
Bobin profiilia päivitettiin ajantasaisilla tiedoilla. Leikkisä, iloinen ja herkkä Bobi etsii tällä hetkellä Lahdesta käsin uutta kotihoitopaikkaa, jossa kotihoitajalla olisi osaamista ja intoa rauhassa opetella Bobin kanssa arjen taitoja oman kodin löytymistä varten.

25.5.2021
Bobi on vapautunut lisää, leikkii vinkuleluilla ja muilla mielellään, tykkää rapsutuksista ja ulkoiluista. Se reagoi remmissä muihin koiriin, mutta syy reagoinnille on kotihoitajalle hieman epäselvä. Herkuilla Bobi saa kuitenkin ohittamaan suhteellisien hyvin, eli ennakointi ja huomion kiinnittäminen itseensä on tärkeää.

19.12.2020
Bobi on asunut hoitoperheessään nyt noin seitsemän viikkoa ja on selkeesti vapautuneempi ja iloisempi nyt mitä oli tullessaan. Se hakee myös aktiivisesti läheisyyttä ja rapsutuksia. Tullessaan Bobi ei ymmärtänyt leikkimisen päälle mutta nyt aloittelee itse leikkiä vinkulelullaan, jota vinguttelee pitkään ja heittelee pitkin huonetta. On nyt alkanut pyytää myös ihmistä leikkimään kanssaan. Tässä tilanteessa se myös saattaa nousta ihmistä vastaan iloisesti.

Nyt kun Bobi on vapautuneempi, se on myös alkanut hoitokodin toisen pienemmän koiran kanssa toimittamaan vartijan virkaa. Tämä tarkoittaa, että Bobi reagoi eri tavalla nykyään ääniin ja saattaa ilmoittaa erilaisista äänistä haukkumalla. Joskus saattaa lähteä matalalla murinalla tarkistamaan mitä ääniä yläkerrasta kuului, ennekuin sitten palaa alakertaan rauhallisin mielin todettuaan ettei mitään uhkaavaa löytynyt.

31.10.2020
Jackob, joka kulkee myös kutsumanimellä Bobi, saapui tänään Suomeen kotihoitoon. Tuusulasta matka vei kohti Lahtea, jossa hoitokoti sijaitsee.

19.9.2020
Jackob on palannut Mihaelan luokse helmikuun 2020 lopussa ja palaa nyt Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Josko se oma, loppuelämän koti tällä kertaa löytyisi? Hurmaava Jackob olisi sen todella ansainnut.

19.5.2019
Saimme kuulla Jackobin matkaavan kotihoitoon Englantiin.

16.12.2018
Jackob astui Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään sitä omaa kotiaan Suomesta.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Bobi saapui Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bobi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Bobin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: