Kodin saanut: KADRI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

KADRI

* 2-3 v

* naaras (steriloitu)

* Virossa.

Kadri on luonteeltaan rauhallinen ja hellä kissa. Nauttii suuresti kun häntä kammataan ja hoidetaan. Kun Kadrin nostaa syliin, kietoo hän tassunsa hellästi kaulan ympärille ja painaa päänsä olkapäälle. Huomiota halutessaan hyppää myös itse syliin ja tassuttaa siinä edestakaisin. Kadri pitää myös toisista kissoista ja huolehtii ystävänsä hyvin puhtaaksi. Vapaa-aikanaan Kadri katselee mielellään ikkunasta maailman menoa.

Kadri on odottanut omaa kotia tarhalla jo vuoden päivät. Kadri on osa yhdistyksen sterilointikampanjaa, joka edesauttaisi kissojen kodinsaantia myös omassa kotimaassaan ja kodin saatuaan vähentäisi osaltaan löytökissojen määrää. Kadri on steriloitu marraskuussa ensimmäisten joukossa. Jos Kadri saa kodin Suomesta, varat siirretään seuraavan kissan sterilointiin.

19.1.2013 Jos kaikki käy hyvin, Kadri pääsee kotihoitoon Suomeen etsimään omaa uutta kotia helmikuun puolivälissä.

Kadri sai oman kodin kahden kissan kaverina Helsingistä helmikuussa 2013.

Varaajana toimi Tiia.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: