Kotia etsivä koira: KITTIE

Aktiivinen, musta, halailija, niistä on tämä neiti tehty. Kittie etsii omaa aktiivista ja ymmärtäväistä kotia.
Syntymäaika: 2023
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:45-48cm/12-13kg

Perustiedot ja tausta:

28.1.2025
Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016–2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Kittie löytyi tarhalle tulevan tien varrelta vain parin kuukauden ikäisenä pentuna. Onneksi hän pääsi siitä tarhalle suojaan ja sitä kautta myös lopulta Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Aktiivimme kehuvat Kittietä mustaksi ihanuudeksi, pienin valkoisin merkein ja sitähän tämä nuori ja innokas loikkija todella tuntuu olevankin. Kittie innostuu hurjasti aktiiviemme tapaamisesta ja hyppiessään tarraa tassuilla kiinni käteen kuin halaten. Hienosti Kittie antaa myös rapsutella ja kosketella, suuhun katsominen kuitenkin aika outoa puuhaa ja Kittie vähän sitä väistelikin peruuttamalla. Syliin nostaminen oli hurjan jännittävää ja syliin nostanut aktiivimme muuttuikin hieman epäilyttäväksi, Kittie piti häntä silmällä vähän tarkemmin kuitenkin lähellä pysytellen. Muuten suhtautui ihmisiin oikein avoimesti ja innostuneesti.

Tarhalla Kittie on tullut toimeen kaikkien koirien kanssa ja myös lapsiin suhtautunut hyvin. Kuitenkin on tärkeää muistaa, että Kittie on vielä nuori ja tarhaolosuhteet poikkeavat kotioloista huomattavasti, joten rauhallinen ja ymmärtäväinen kotiuttaminen on erittäin tärkeää positiivisen vahvistamisen kautta. Innokkuutensa ja aktiivisuutensa vuoksi Kittie ei ehkä sovi parhaiten ihan pikkulapsikotiin, vaikka muuten varmasti sopisi monenlaiseen perheeseen. Onhan hän aivan täydellinen tyyppi!

Päivitykset:
Kittie hypähtelee innoissaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Katri Hietanoro

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: