Päivitetty 14.10.2013

Kodin saanut: CANDY (nyk. Luna)


CANDY

* narttu

* s. 1.1.13

* Romaniassa

 

 

 

 

11.04.2013

Viime vuoden loppupuolella, juuri ennen vuoden vaihdetta, eräs eläinrakas, vanha rouva näki Bukarestin kaduilla kaltoinkohdellun, pienikokoisen mutta hieman pyylevän tyttökoiran. Rouva ei raaskinut jättää tätä koiraa enää kadulle, vaan toi tytön luokseen. Parin päivän kuluttua tämä pyylevä tyttökoira synnytti kuusi pienen pientä karvapalleroa maailmaan. Vanhan rouvan naapurit kehottivat häntä heittämään pennut roskiin, niin kuin Romaniassa hyvin usein toimitaan ei-toivottujen pentujen kohdalla. Hyvyys kuitenkin voitti ja rouva päätti pelastaa pennut. Hän otti yhteyttä eläinsuojelija Carmen Mandescuun, joka puolestaan pyysi apua meiltä Kulkureilta. Ja näin alkoi kuuden pikkukoiran kodinetsintä ja haave paremmasta elämästä.

Romanialaisittain hyvin onnekkaat pennut syntyivät 1.1.2013 ja ovat nyt päässeet kolmen kuukauden ikään. Pentujen rokotusohjelma aloitettiin 14.3.13 ja ne ovat valmiita matkustamaan uusiin koteihinsa toukokuun puolen välin jälkeen.

Yksi pennuista on jo saanut oman kodin Romaniasta, ja kaksi on varattuja Suomeen. Emo tulee jäämään sen löytäneen vanhan rouvan koiraksi.

Kaikki pennut ovat leikkisiä, sosiaalisia ja uteliaita niin kuin jokaisen pienen koiranpennun kuuluukin olla. Pennut etsivät sitoutuneita koteja, joissa koiranhankintaa on harkittu tarkasti. Pienet karvapalleroiset kaipaavat ihmisiä, jotka ymmärtävät suloisten, pienten pentujen kasvavan aikuisiksi koiriksi ja tarvitsevan kodin sekä rakkautta seuraavan 10-15 vuoden ajan. Kotien tulee osata opastaa pentu kannustavin ottein kotikoiran tavoille aina sisäsiisteydestä, yksinoloon ja hihnakävelyyn. Perheen tulee myös osata rakastaa ja huolehtia koirasta niin myötä- kuin mahdollisissa vastoinkäymisissä.

Pentujen emo on 2- 2.5 vuotias ja painaa n. 8 kiloa. Pennutkaan eivät siis tule kasvamaan kovin suuriksi.

Candy tullaan luovuttamaan sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä. Sillä tulee myös olemaan oma EU-passi matkassaan.

Huomioithan että tuleva koti sitoutuu steriloimaan/kastroimaan pennun kohtuullisen ajan kuluessa Suomessa (Kulkurit osallistuvat sterilointikuluihin 25 %:lla).

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

19.3.2013

Candy on varattu Suomeen <3

18.5.2013

Candy on saanut kodin Suomesta <3

Candyn kodinetsinnässä auttoi Taija.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.