Päivitetty 13.10.2013

Kodin saanut: FENJA


FENJA

* n. 2-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

15.06.2013

Buzaun kylässä, 110 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsi kunnallinen koiratarha, jossa olot olivat romanialaisten julkisten tarhojen tapaan hyvin askeettiset ja muistuttivat lähinnä koirien keskitysleiriä. Ruokaa, lämpöä ja tilaa oli olemattomasti, kukaan ei välittänyt koirien alkeellisestakaan hyvinvoinnista, ja tulevaisuus oli synkkä.

Viime talven aikana tilanne meni mahdottomaksi, sillä tarha sijaitsee peltojen ja metsän takana, jonne ei lumen takia välillä päässyt moneen päivään. Romanialaiset eläinsuojelijat kokosivat voimansa entisestään raskaan työnsä lisäksi, ja pelastivat tarhalta 40-50 koiraa eri hoitopaikkoihin ja yksityisiin tarhoihin.Buzaun koirista osa on tällä hetkellä yhteistyökumppanimme Anda Murgun vastuulla, ja moni niistä on jo löytänyt Kulkureiden kautta oman kodin Suomesta.

Fenja on yksi Buzausta pelastetuista koirista. Kuten moni tuolta tarhalta poispäässeistä koirista, Fenjakin vaikuttaa olevan todellinen helmi! Sitä voi kuvailla kaikin puolin ihanteelliseksi kaverikoiraksi, joka voisi soveltua monentyyppisiin perheisiin.

Fenja on kooltaan pieni, kutakuinkin 32 cm:n korkuinen. Ikää sille on kertynyt vasta noin kahden vuoden verran. Fenja tuntuu tykkäävän kaikista ihmisistä ja tulee toisten koirien kanssa hyvin toimeen. Fenja nauttii rapsutuksista ja paijauksista, ja hakeutuu mielellään tilanteisiin, joissa se saa huomiota ja lämmintä kohtelua, josta se aiemmin on jäänyt paitsi. Vaikka Fenja onkin luonteeltaan sosiaalinen ja reipas, se ei ole mikään häseltäjä. Se on valtavan kiltti, sitä on helppo käsitellä ja Andan luona hoitotoimenpiteet ovat sujuneet todella helposti. Fenja ei ole kova haukkumaan, joten sen tuleva koti voisi sijaita kerrostalossakin.

Fenja etsii sitoutunutta, rakastavaa kotia, jossa sille tarjotaan huolenpitoa ja hyvää, laadukasta koiran elämää loppuelämän ajaksi. Fenjalla, kuten suurella osalla rescuekoirista yleensäkään, ei välttämättä ole mitään käsitystä sisäsiisteydestä tai hihnassa kävelystä, joten uuden kodin pitää varautua aloittamaan alusta ja opettaa Fenjalle rauhallisesti ja turvallisesti uuden elämän perusasiat.

Fenja tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, tautien varalta testattuna, loishäädettynä ja oman EU-passin omistavana. Huom. Kuvissa näkyvä korvan vaurio johtuu korvamerkin poistamisesta ja paranee varmasti pian.

Tutustu huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa. Muistathan, ettei mitään eläintä saa ottaa hetken mielijohteesta.

29.06.2013

Fenja on varattu <3

23.07.2013

Fenja on saanut oman kodin Suomesta <3

Fenjan varausasioita hoiti Taija.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa