Päivitetty 24.06.2019

Koira lomailee – viisi kultaista sääntöä, joilla takaat kivan ja stressittömän loman koko perheelle


Kesäloma, juhuu! Mökkielämää, hengailua puistoissa kavereiden kanssa, sukulointia, pitkiä öitä ja hauskoja kesäjuhlia. Ah, idyllistä!

Mutta koiraperheessä ihana idylli muuttuu herkästi suruksi ja stressiksi, jollei loman aikana muisteta muutamaa kultaista koira-sääntöä: nimittäin, miten tehdä lomasta kunnon loma myös koiralle.

1. Myös koira tarvitsee lepoa. Loma-aika on hauskaa, mutta intensiivistä aikaa koiralle, joka on tottunut nukkumaan yksin kotona työpäivien ajan. Se on tottunut saamaan paljon unta päivittäin ja loman alkaessa se ei ehkä kaiken hauskan tekemisen keskellä malta nukkua ollenkaan. Varmista koirallesi rauhalliset unihetket myös päivisin omassa rauhassa, niin koirakin jaksaa puuhailla iloisin mielin.

2. Opasta, niin koiraa kuin ihmisiä. Kaikkien osapuolten lomailu sujuu rennommissa merkeissä, kun ne osaavat lukea toisiaan ja ymmärtävät toistensa luonteenpiirteet. Kerro vieraille, miten koirasi kanssa kannattaa toimia ja näytä koiralle rauhassa, että uudet tyypit ovat kivoja.

3. Rutiinit kunniaan! Monille koirille rutiinit ovat kaikki kaikessa ja ne luovat niille turvaa arkeen. Kun lomalla kaikki rutiinit yhtäkkiä katoavat, on se monille koirille todella stressaavaa. Pidä kiinni muutamasta rutiinista myös mökillä ja mahdollistat koirallesi stressittömämmän loman.

4. Tylsää, blääh. Vai onko? Koira on monella tapaa, kuin pieni lapsi: jos hauskaa tekemistä on tarjolla, se ei aina osaa lopettaa, ennen kuin se menee ylikierroksille ja jotain osapuolta sattuu. On ihan okei (ja toivottavaakin) että sinä olet välillä se tylsä mamma tai pappa, joka pistää liian villit leikit poikki ja siirtää koirat tauolle esimerkiksi omiin huoneisiin rauhoittumaan.

5. Muista vastuusi. Myös parin huurteisen jälkeen, tai kun päätit ottaa pienet nokoset riippukeinussa. Koirasi on sinun vastuullasi ja sinä pidät huolen siitä, ettei se karkaa syömään naapurin lampaita, näykkäise Harri-setää nilkasta tai kiusaa mökin toisia koiria. Mikäli et ole sataprosenttisen varma oman koirasi käytöksestä, takaa kaikille osapuolille turvallinen ja kiva loma pitämällä koiralla esimerkiksi kuonokoppaa tai pitämällä se kytkettynä vaikka pitkään liinaan.a on monella tapaa, kuin pieni lapsi: jos hauskaa tekemistä on tarjolla, se ei aina osaa lopettaa, ennen kuin se menee ylikierroksille ja jotain osapuolta sattuu. On ihan okei (ja toivottavaakin) että sinä olet välillä se tylsä mamma tai pappa, joka pistää liian villit leikit poikki ja siirtää koirat tauolle esimerkiksi omiin huoneisiin rauhoittumaan.

Ihanaa ja rentouttavaa lomaa kaikille!

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa