Kodin saanut: CUCITA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

CUCITA

* n. 2,5 kk

* narttu

* Romaniassa

* saapuu Suomeen 5.4.2013

 

 

 

Erään romanialaiseneläinsuojelijan mies oli löytänyt metsästä ruokaa etsineen pienen nartun ja sen neljä pientä pentua, joista vasta yksi oli avannut silmänsä. Mies oli ottanut Soniaksi nimeämänsä koiran vauvoineen mukaansa, ja siitä lähtien se on voinut turvallisessa ympäristössä huolehtia pennuistaan. Pentujen emä Sonia on nyt varattu Suomeen. Perusluonteeltaan hyväntuulinen ja leikkisä emä on noin 9 kg:n painoinen, tasapainoinen ja sosiaalinen tyttö, joka on kasvattanut pentujaan lempeästi. Nyt on aika ryhtyä etsimään omia koteja pikkuisille.

Tarkempaa tietoa emän ja pentujen taustasta ei ole. Löytöhetkellä viisikko vaikutti olevan hyvässä karvassa, joten on mahdollista, että ne on hylätty metsään joko emän ollessa viimeisillään tiineenä tai juuri synnyttäneenä pentujensa kera. Romanialaisittain on erittäin harvinaista, että löytöpennut ovat voineet kasvaa turvallisessa, lämpimässä ympäristössä saaden osakseen hyviä ihmiskontakteja. Pienokaiset – Cucita, Nana, Tzuky ja Anuk – ovat siis olleet todella onnekkaita, että ne löydettiin.

Cucita on reipas, iloinen, sosiaalinen pentu, josta tulee aikuisena pienikokoinen koira. Cucita on tottunut kissoihin. Se etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan lempeä ja johdonmukainen koulutus, turvalliset kotiolot, aktiviteetteja sekä onnellinen, tasapainoinen koiran elämä seuraavaksi 10-15 vuodeksi. Muistathan, että koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin. Cucita tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, loishäädettynä ja oman EU-passin omistavana. Se on valmis matkustamaan Suomeen maaliskuun alussa.

HUOM. Ennen yhteydenottoa tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen ja luovutussopimukseen. Huomioithan myös, että tuleva koti sitoutuu steriloimaan/kastroimaan pennun kohtuullisen ajan kuluessa Suomessa (Kulkurit osallistuvat sterilointikuluihin 25 %:lla).

Yhteydenotot Taijalle.

Cucita on varattu omaan kotiin 🙂

Päivitetty 18.2.2013

Cucita sai oman kodin Suomesta 5.4.2013.

11.10. 2015
Saimme tuoreita kuvia ja kuulumisia suloiselta Cucitalta perheineen:

“Perheemme on hänelle kaikki, ei ota hirveästi kontaktia muihin ihmisiin, saattaa satunnaisesti haistaa, mutta se on maksimi mihin ryhtyy. Pitää lauman koossa, eli partioi ja vartioi aina lapset ja pitää huolta että ettei kenellekään vaan käy mitään:)Tässä yhteydessä on tosi ärhäkkä vieraita miehiä kohtaan, ärisee, murisee kun näkee jonkun lähestyvän. Cucita on siis tosi perhekeskeinen ja selkeästi siellä on rotuominaisuutena tuo vahti, vartiointi ja paimentaminen:)

Cucita ajaa lintuja ja pupuja takaa, rakastaa juosta niiden perässä, mutta ei koskaan lähde niin että ei säilyttäisi näköyhteyttä perheenjäseneen. Toisista koirista Cucita tykkää ja tulee kaikkien kanssa toimeen. On tosi fiksu, aina tsekkaa ensin minkalainen meininki on ja sitten kun toteaa tilanteen turvalliseksi menee leikkiin mukaan.  On tosin hyvin reviiritietoinen, eli jos vietämme pidemän hetken  samassa paikassa alkaa vartoida ympäristöä ja ajaa lähelle tulevat  koirat ja ihmiset pois murisemalla.

Cucita on kaikessa mukana aina, ei juuri ole koskaan yksin, mutta osaa   sen tosi nätisti. Hän käy töissä Hannun kanssa ja matkustaa meidän mukana kun liikumme esim. mun työmatkoilla:) Leikkii lasten kanssa ja touhuaa, on erittäin päättäväinen ja tietää mitä haluaa, herkut, halit
ja rapsutukset ja leluilla leikkiminen tapahtuu aina tietyssä rytmissä  ja jos joskus meinaa itse luistaa esim sohvalle, tulee äänekäs  komennus ja tuijotus..Se menee niin että pitkä ulkoilu, masu
täyteen  ruokaa ja sitten hän hakee lempilelunsa ( valkoinen poropehmulelu  jota vedetään kovaa kilpaa ja Cucita murisee ja rehaa, sitten tulee ja  pötköttää vieressä. Nukkuu muuten yönsä ihan kiinni meissä ja peiton  alla:)

Mun ja lasten kanssa Cucitasta voi pahimmillaan kehkeytyä korttelin räyhänainen,ja Cucita todella kokee vieraan miehen ( ilman koiraa tai lapsia ) uhkaksi ja olen huomannut että vahtii jalkoja ja niiden liikettä ( olen varma että joku on husinut häntä jaloilla joskus ) ja on kerran napannut naapuriamme kumpparista, rapussa.Eli tilanne jossa oli lähellä omaa reviiriä ja minä ja lapset mukana ja naapuri heilutteli kädessä kumppareita vauhdikkaasti.. Käydäänkin paljon Cucitan kanssa Rajasaaressa jossa voi olla irti ja nauttia ilman että kokee tarvetta vahtia niin suuresti.

Olemme oppineet Cucitan kieltä ja ymmärrämme paremmin mitä hän tarvitsee ja mitä hän tarkoittaa ja sillä meidän tiivis perheyksikkömme rakkaudella etenee:) Onnellinen koira, joka on tyytyväinen kun perhe on koolla ja soittaa rakkautensa meitä kohtaan vuolaasti.”

Oikein hyvää jatkoa Cucitalle perheineen! <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: