Kodin saanut : JUNE (nyk. Hali)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

JUNE

* n 5kk

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

25.6.13

Ihanat touhusiskokset May ja June löytyivät Bukarestilaisen Asociatia A Doua Sansan eläinsuojelijan Ioana Diaconun toimesta. Tytöt pääsivät ensin Ioanan kotiin vahvistumaan ja siirtyivät sitten OneVet eläinklinikan hoitolaan asumaan ja etsimään omaa kotiaan.

June on siskoksita hieman rauhallisempi ja mietteliäämpi, mutta omaa kuitenkin pennun perusuteliaisuuden ja leikkimielisyyden. Hurmaava June on siskoaan Mayta vähän isompi.

June etsii kotia, jossa koiranhankintaa on harkittu tarkasti ja jossa ymmärretään, että pentukoiran hankinta tarkoittaa 10-15 vuoden sitoutumista. June kaipaa rakkautta ja perhettään niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Junen kodilta odotetaan kannustavaa koulutusotetta sekä pitkäjänteisyyttä uusien asioiden opiskeluun. June pärjäisi varmasti monenlaisessa kodissa, niin koirakaverin kanssa kuin ilman. Myös lapsiperheeseen Junea voisi ajatella, kunhan vanhemmat ovat valmiita panostamaan lasten ja koiran sopuisaan yhteiseloon ja muistavat opettaa lapsilleen, ettei pentu ole mikään lelu.

June on nyt noin 35cm korkea ja tyttö ei tule aikuisenakaan olemaan kovin iso, arviolta noin 10 kiloinen ja 45 cm korkea.

June tullaan luovuttamaan sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä. Junella tulee myös olemaan oma EU-passi matkassaan. June tullaan steriloimaan ennen Suomeen tuloa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.


4.7.13

June on varattu Suomeen.


23.7.13

June pääsi omaan kotiin 20.7.13


Junen kodinetsinnässä auttoi Anna-Aurora.

Tässä pari videopätkää siskoksista:

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: