Kodin saanut: KRIIMU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

KRIIMU

* n. 1 v

* uros (kastroitu)

* Virossa.

Kriimu on tarhalla ihan uusi asukki ja on onneksi päässyt tarhalle sopivasti ennen kylmiä pakkasia. Kriimu on iältään noin vuoden vanha nuori kollipoika.

Kriimua ihan vähän ujostuttaa kaikki huomio, mutta on sylissä rauhallisesti, kunnes tuumaa että voisi tutkia hieman ympäristöäkin samalla. Kriimu käy nuuskimassa toista kissaa nätisti häntä vähän pörrössä. Kriimu on erittäin utelias ja seuraa lintuja ikkunasta tarkkaavaisesti ja jos olisi mahdollista lentäisi ikkunasta vaikka läpi lintuparven mukana. Kriimun kodissa pitääkin olla erityisen huolella verkotettu/lasitettu parveke ja ikkunat ettei pääse vahinkoa tapahtumaan.

Kriimua ei ole vielä kastroitu, Kriimu kastroidaan ennen kuin tulee omaan kotiinsa sekä testataan FIVn ja FelVn varalta. Kriimu on jo mikrosirutettu ja rokotettu. Hännässä Kriimulla tuntuu pari mutkaa tuuhean häntänsä päässä.

15.1.2013 Tarhalla kokeiltiin mitä Kriimu pitää koirista ja Kriimua ennemminkin vähän ujostuttaa kuin olisi millään tavalla hyökkäävä, Kriimu varmasti sopisi kiltin koirankin kaveriksi. Toisten kissojen kanssa ei myöskään huutele tuhmia oman häkinkään turvasta tai sen puoleen satunnaisissa kohtaamisissa.

Kriimu sai oman kodin Helsingistä helmikuussa 2013.

Varaajana toimi Tiia.

Kuvat näkyvät isompina klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: