Kodin saanut: LILY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 LILY

* n. 8-10 vuotta

* narttu

* steriloitu

* Suomessa


16.9.13

Ihana Lily kuuluu “Petrosanin pikkaraiset” nimiseen viisikkoon, jonka on pelastanut kunnalliselta kuolemantarhalta Petrosanissa toimiva eläinsuojelija Viorica Kaprincez.

Koirakamuille Jeesiä-kaksikon, Kulkureiden sekä yksityisen suomalaisen auttajan, Anun, yhteistyöllä nämä viisi onnellista matkustivat elokuun viimeisenä päivänä 700 km Petrosanista Bukarestiin, jossa ne vietiin välittömästi eläinlääkärin tarkastukseen ja rokotuksille Kulkureiden yhteistyöklinikalle.
Nyt pikkaraiset ovat saaneet asettua aloilleen väliaikaiseen suojapaikkaansa, pienelle yksityiselle tarhalle Bukarestissa, jossa ne odottavat seuraavaa matkaa, kotimatkaa Suomeen.

Kaikki viisi pikkaraista ovat sosiaalisia, leikkisiä ja hyvin ihmisrakkaita. Ne eivät ole kovia haukkumaan ja viihtyvät hyvin koiraporukassa. Kissoja nämä koirat eivät ole tiedettävästi tavanneet.

Lily on todellinen pikkarainen, koska tämä rouva painaa vain 4.5 kiloa. Lily on koira, joka osaa arvostaa ihmisen läheisyyttä ja huomiota. Lilyllä ei ole tarvetta pitää itsestään meteliä, vaan tietää ja tuntee oman arvonsa.

Lily etsii kotia, jossa elää rakastettuna ja arvostettuna pikkukoirana. Koska Lily on kooltaan hyvin pieni ja jo iältäänkin vähän vanhempi, emme suosittele Lilya kovin vilkkaan perheen silmäteräksi. Perheen lapsien on hyvä olla jo ainakin kouluikäisiä. Eniten Lily varmasti arvostaisi suhteellisen rauhaisaa elämänmenoa, sohvanurkassa omien ihmisten kanssa köllöttelyä ja hellittelyä, mutta myös mukavia lenkkejä ja kivaa yhteistä tekemistä ihmisten kanssa. Lilyn tulevassa kodissa voi olla koirakavereita valmiiksi, koska Lily on hyvin sosiaalinen rouva. Lilyn kodin tulee muistaa, että Lilylla ei välttämättä ole kaikki kotikoiran opit hallussa ja että Lily saattaa kaivata kannustavaa opastusta kotikoiran saloihin.

29.9.2013

Lily saapui 28.9.2013 kotihoitoon Suomeen. Lentokentällä Lilyä aluksi jännitti, mutta onneksi kotihoitajan sylissä oli turvallista ja Lily rentoutuikin nopeasti. Lilyä pääsee tapaamaan kotihoitoon sovitusti.

01.10.2013

Lilystä on tullut runsaasti kyselyitä. Lily alkoi tultuaan Suomeen yskiä ja tänään selvisi, että Lilyllä on lievä keuhkokuume. Samoin selvisi, että Lily on arvioitua vanhempi, eli n. 8-10 vuotias. Rauhoitamme Lilyn kodinetsinnän antibioottikuurin ja toipumisen ajaksi.

02.10.2013

Lily on varattu omaan kotiinsa.

Lily tullaan luovuttamaan steriloituna, rokotettuna, sirutettuna ja loishäädettynä. Lilylla on myös oma EU-passi matkassaan.

Tutustuthan huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

6.10.2013

Lily on saanut oman kodin.

 

Lilyn kodinetsinnässä auttoi Johanna.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: