Kodin saanut: LULU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

  LULU

* n. 5v

* narttu

* Virossa

* steriloitu

 

 

 

3.7.2013

Lulu on löydetty kadulta ja toimitettu Rakveren koiratarhalle. Lulu on noin 5 -vuotias pieni narttukoira.

Lulu tulee toimeen hyvin toisten samankokoisten koirien kanssa, myös narttujen. Isot koirat sen sijaan pelottavat Lulua ja se ilmenee niille murisemisella. Lulu onkin todella innokas pikku vipeltäjä, joka ei meinaa paikallaan pysyä, varsinkaan jos näkösällä on muita koiria koska niiden kanssa olisi vaan leikittävä. Lulun hihnakäytökseen tulevan kodin on panostettava, sillä tällä hetkellä tämä neiti mennä viipottaa ja tuntuu ettei Lulu aina itsekään tajua olevansa hihnassa. Kontaktin tähän koiraan onneksi saa helposti namien avulla.

Lulu rakastaa ihmisiä, kokoon katsomatta. Myös lapset saavat käsitellä Lulua. Kissaperheeseen Lulua voisi myöskin ajatella, sillä tämä neiti tulee myös kissojen kanssa hyvin toimeen.

Tulevassa kodissa voisi siis olla lapsia, kissoja ja toisia koiriakin. Lulu ei myöskään ole kaikista haukkuherkin koira, joten tuleva voisi sijaita myös kerrostalossa.

Tulevan kodin täytyy kuitenkin muistaa että Lulu on aktiivinen, vaikkakin pieni koira, joka tarvitsee aktivointia ja tekemistä. Tylsistyessään Lulu nimittäin saattaa käyttää hampaitaan sohvankulmiin ym.

Lulu on noin 35cm korkea ja painaa alle 10kg.

 

24.7.2013

Lulu on varattu omaan kotiin Viroon.

26.7.2013

Lulu on matkannut omaan kotiinsa!

 

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Yhteydenotot Sailalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: