Kodin saanut: NADJA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

NADJA

* alle 1.v

*steriloitu narttu

* Suomessa

 

 

 

 

Nadja on lähtöisin Romaniasta, eläinsuojelija Giovanni Razvanin suojasta. Nadja sai yksityisenä tuontina kodin Suomesta marraskuussa, mutta valitettavasti koti ei Nadjasta riippumattomista syistä voinutkaan Nadjaa pitää muutamaa viikkoa kauempaa. Saimme yhteydenoton Nadjan tilanteesta ja päätimme ottaa Nadjan yhdistyksen hoiviin, etsiä sille kotihoitopaikan ja ottaa sen sivuillemme kotia etsimään.

Nadja on ollut kotihoidossa nyt 1,5 kuukautta ja nyt se on valmis etsimään tosissaan viimeistä kotiaan. Nadja lisätään sivuille vasta nyt, sillä Nadjan jalka oli operoitu Romaniassa auton töytäisyn jälkeen ja halusimme seurata ja kuntouttaa jalkaa ennen varsinaista kodin etsintää.

Seuraavassa kotihoitajan kertomaa Nadjasta:

Nadja on asustellut meillä nyt puolitoista kuukautta. Pieni kettutyttö on alle vuoden ikäinen, noin 8 kiloinen ja 35 cm korkea, siro, täydellinen koiran alku, joka tarvitsee tukea ja aikaa tulevalta perheeltään. Nadjalle kaikki uusi on hieman pelottavaa, mutta suurella kiinnostuksella kaikkea kohtaan Nadja pääsee haasteista yli. Kaikki uusi herättää tytössä pientä pelkoa, mutta pinnallisesta arkuudesta huolimatta sisällä pompottaa rohkean pikkukoiran sydän. Nadjaa tuleekin kehua ja rohkaista, jotta itseluottamusta kertyisi ja elämä oman kodin ulkopuolella helpottuisi.Nadja on äärimmäisen kiltti ja herkkä tyttö. Laumassa se on väistyvä yksilö eikä lähde mukaan kärhämiin. Nadja ei juurikaan hauku, satunnaisille äänillle kyllä ja lauman mukana. Tyttö on tottunut meillä elellessään kaneihin ja kissoihin ja tuleekin hienosti toimeen muiden elollisten kanssa. Tyttö on tutustunut myös suurempiin eläimiin ja suhtautuu niihin kunnioituksella. Lammas- ja sikapaimenta tytöstä tuskin koskaan tulee, mutta rinnakkain elo tulee varmasti onnistumaan.Nadja on harjoitellut autossa matkailua ja vaikka kyyti hieman jännittääkin, on pitkistä matkoista selvitty hienosti. Tyttö on yleensäkkin nopea oppimaan ja hyvin kuulias. Nadjan pysyy vapaana, mutta luoksetuloa ja tottelevaisuutta vapaana pidettäessä tulee vielä harjoitella. Meillä kotioloissa Nadja tukeutuu toisiin koiriin, joten ideaalissa tilanteessa Nadjalla olisi myös “tassuinen tukihenkilö” tulevassa kodissaan.Nadjan jalka on operoitu loppuvuonna ja tyttö on kuntoutuksen alla edelleen. Tällä hetkellä tytön jalan suositeltu hoitoväli fysioteraupetilla on 3vkoa. Lisäksi jalkaa kuntoutetaan kotona jumppaamalla jalkaa 2-3 kertaa päivässä. Kuntoutuksen tukena tytöllä on homeopatisia tuotteita. Jalka tulee todennäköisesti parantumaan lähes täydellisestii, mutta tulevan kodin tulee tiedostaa, että jalan kuntouttaminen nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa tulee vaatimaan niin taloudellista kuin ajallistakin panostusta.

Päivitetty 21.1.2013
Yhteydenotot Sallalle.
Nadja on varattu.
Päivitetty 29.1.2013
Nadja muutti omaan kotiin 4.2.2013. Kiitos Nadjan ihanille kotihoitajille!
Päivitetty 4.2.2013

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: