Kodin saanut: NETE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

NETE

* n. 1 v

* naaras (steriloitu)

* Suomessa.

Nete on rohkea, lempeä, rauhallinen ja melko isokokoinenkin tyttökissa, joka etsii uutta omaa kotiaan Rakveren löytöeläintarhalla. Netellä on kympin arvoisen luonteensa lisäksi hieno pitkä monivärinen turkki. Nete tykkää kaikenlaisesta paijaamisesta ja hellittelystä. Nete on rauhallinen ja katselee esimerkiksi mielellään ikkunasta maisemia ja ihmettelee mielellään maailmaa sisätilan lämmöstä käsin. Nete on mikrosirutettu ja rokotettu, sekä siistinä tyttönä osaa tietysti käyttää hiekkalaatikkoa.

Nete on osa yhdistyksen sterilointikampanjaa, joka edesauttaisi kissojen kodinsaantia myös omassa kotimaassaan ja kodin saatuaan vähentäisi osaltaan löytökissojen määrää. Nete on steriloitu 6.12.2012. Jos Nete saa kodin Suomesta, varat siirretään seuraavan kissan sterilointiin.

Nete sai oman kodin Espoosta kolmen kissan kaverina joulukuussa 2012.

Kuulumisia kotoa 18.12.2012:

Nete on ihan MEIDÄN kissa – se hyppää syliin, puskee, kehrää, neuloo ja nuolee. Yöt se nukkuu tiukasti vieressäni ja mahani päällä. Seuraa minua ja poikaani kovasti. Pikkuhiljaa alkaa tutustua toisiin kissoihin – olemme voiton puolella. Nete tykkää kovasti katsella ulos ikkunasta, kun olemme tekemässä lumitöitä tai muuten on puuhassa mukana. Juttelee tosi LUJAA 🙂 Aina on kovasti asiaa. Silmä alkoi tänään vähän rähmiä, mutta hoidan sitä lämpimällä vedellä ja pumpulilla. Jos pahenee, niin torstaina näytän sitä eläinlääkärille. Kaikki on mennyt hyvin – on kerrassaan upea kissa <3 Lämpimin Jouluterveisin Marianne ja perhe

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: