Kodin saanut: RADU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

RADU

* n. 12 v

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

24.7.2013

Rauhallinen Radu-pappa on viettänyt viimeiset neljä vuotta Asociatia A Doua Sansa järjestön ylläpitämällä Glinan tarhalla, jonne se siirrettiin toiselta romanialaiselta tarhalta. On hyvinkin mahdollista että Radu on elänyt lähes koko elämänsä tarhaolosuhteissa, eikä näin ollen ole koskaan päässyt kokeilemaan, miltä elämä kotikoirana maistuu. Nyt Kulkurit kuitenkin haluavat tarjota tälle lempeälle papparaiselle mahdollisuuden siihen, että myös Radu saisi viettää elämänsä viimeiset vuodet onnellisena ja rakastettuna perheenjäsenenä.

Iän myötä Radu on oppinut arvostamaan elämässä helppoja ja mukavia asioita, kuten sitä että päivät kuluvat joutuisasti, vaikka vain hieman lepäilisi ja ottaisi asiat iisisti. Iän tuomalle arvokkuudelle ei myöskään sovi hyppiä ja riehua vaikka hänen valtakuntaansa tulisikin tervehtimään uusia ihmisiä 😉

Kulkurien aktiivit tapasivat siis Radun heinäkuun Romanian matkalla. Pappa otti vieraat vastaan rauhallisesti kuten asiaan kuuluukin. Radulle tarjotun suomentuliaisen, herkkuluun se poimi mukaansa onnellisen ja tyytyväisen oloisena.

Radu etsii ensisijaisesti kotia joko ainoana koirana tai nartun seurana. Papparaisen säkäkorkeus on n.55-60 cm ja paino liikkunee lienee siellä 25 kg:n hujakoilla. Ennen suomeen tuloa Radu tulee saamaan asianmukaiset rokotukset, sirutuksen, ulko- ja sisäloishäädön sekä ikioman EU-passin.

26.7.2013

Lisätty Radulle video.

31.8.2013

Kulkureiden aktiivien elokuun Romanian reissulla tytöt tapasivat myös Radu-papan. Päivä oli kuuma ja Radu, tyypilliseen tapaansa ei viitsinyt juurikaan alkaa hössöttämään uusien ihmisten vuoksi. Se nautiskeli mielummin varjossa laiskasti lekotellen ja rapsutuksista nautiskellen.

Jos joskus olet miettinyt tarjota kodin vanhemmalle ja viisaammalle koiralle, Radu olisi tuohon tarkoitukseen juuri oikea koira 🙂

Lisätty uusia kuvia.

Kun olet tutustunut sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen, soita ja mietitään yhdessä, voisiko juuri sinulla olla tarjottavana Radulle se oikea eläkekoti.

10.10.2013

Radu on varattu Saksaan

Radun varausta hoiti Kata

Glinalla 18.7.2013

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: