Kodin saanut: SELMA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SELMA

* noin 2,5 kk

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

Enkö olekin hilpeä ilmestys! Minä olen Selma, kutakuinkin helmikuun 2013 alussa syntynyt fifineiti. Valitettavasti en osaa kertoa mitään syntymäni jälkeisestä ajasta, en myöskään vanhemmistani tai aiemmasta perheestäni mitään. En myöskään siitä, miksi minut oli hylätty selviytymään yksin kadulle.

Minut on löydetty hortoilemasta Bukarestista autoja ja ihmisten jalkoja väistellen. Minua paleli ja olin niin nälkäinen. Itkin ja olin tosi hukassa. Sitten tunsin ympärilläni lämpimät kädet, jotka nostivat minut syliin ja kuulin lempeän naisäänen juttelevan minulle. Rouva vei minut kotiinsa, antoi ruokaa ja vettä, ja pääsin köllöttelemään ihan oikeaan sänkyyn! Bonuksena kuulin juuri, että saatan hyvinkin päästä loppuiäkseni suomalaiseen kotiin – arvatkaapa hei, meninkö sekaisin!

Olen juuri saanut ensimmäiset rokotukseni ja olen valmis matkustamaan uuteen perheeseeni toukokuun lopussa. Minua kehutaan tosi reippaaksi ja iloiseksi koiranpennuksi, mutten kuulemma ole mikään hillitön riehuja.

Tiedän olevani tosi ihana, kaunis, suloinen, halittava ja herttainen pikkumussukka, ja aikuisenakin jään ehkä noin 6-8 kg:n painoiseksi. Tällä hetkellä painan 3 kg. Sen vuoksi toivon, että uusi kotini ei ottaisi minua hetken mielijohteesta, ja olisi valmis antamaan minulle täysipainoisen koiran elämän seuraavaksi 10-15 vuodeksi. Koska olen tällainen tirriäinen, ihan pienten lasten perheeseen tai isojen koirien kaveriksi en toivo joutuvani. Kissat ja pienemmät koirat ovat tosi jees.

Varaajani on valmistautunut siihen, että minuun ensi näkemältä rakastuneet kotiehdokkaat seulotaan tarkasti läpi. Tutustuthan siis ennakkoon tarkasti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Huomioithan myös, että tuleva koti sitoutuu steriloimaan minut kohtuullisen ajan kuluessa Suomessa (Kulkurit osallistuvat sterilointikuluihin 25 %:lla).

Jos edelleen olet sitä mieltä, että sitoudut opastamaan minua kotikoiran tavoille pitkäjänteisesti ja haluat tukea minua kaikin tavoin saavuttuani Suomeen, ota yhteyttä Taijaan.

26.4.2013

Olen saanut uuden leikkikaverin! Sen nimi on Elysia, ja se on löydetty roskiksesta. Meillä on tosi kivaa yhdessä!

28.4.2013

Aika jees, että minulla on kaverina tämä Elysia! Saamme peuhata sängyssä ja meillä on paljon leluja.

2.5.2013

Minut on varattu omaan kotiin Suomeen! Jee!

8.6.2013

Olen saanut oman kodin Suomesta <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: