Kodin saanut: UMMI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

UMMI

* n. 1 v

* uros

* Virossa

 

 

 

 

2.7.2013

Ummi on löydetty Rakveren kaupungin läheltä metsästä vaeltelemasta piikkipanta kaulassaan. Ummi oli myös aivan täynnä punkkeja, suurimmat olivat jo sormenpään kokoisia. Nyt punkit on hoidettu pois ja Ummi saanut rokotukset ja loishäädöt.

Ummi on kovin alistuvainen nuori poika, jota kovasti jännittää ihmisen seurassa, liekö joskus saanut vähän kovemmasta kädestä vai johtuuko Ummin käytös vain ihmiskontaktien puutteesta, sitä ei tiedetä. Ihan sama kuinka paljon Ummia jännittää silti sille kelpaavat namit ja hetken kuluttua se haluaakin jo rapsutuksia. Ummia ei voi kutsua araksi koiraksi vaan se on ennenminkin vain ujo nuori koira, joka ei aina tiedä miten kaikissa tilanteissa tulisi käyttäytyä.Remmissä Ummi osaa kulkea mutta meno on välillä aika poukkoilevaa koska Ummia jännittää.

Ensijännityksestään päästyä Ummi on ihmiselle aivan ihana koira, hakeutuu kainaloon turvaan ja ei meinaa saada tarpeeksi rapsutuksista. 🙂

Tarhan alueella Ummia jännittää kovasti, mutta kun päästään pois tarhan läheisyydestä Ummikin rentoutuu ja haluaa jopa leikkiä. Ummi ei missään vaiheessa ole käyttytynyt agressiivisesti vaan jännittävissä tilanteissa se jähmettyy paikoilleen ja hakee ihmisestä turvaa. Ummi tarvitseekin kodin, jossa sitä osataan rohkaista jännittävissä tilanteissa ja sitoutuneen kodin tulee opastaa Ummia kotikoiran tavoille koiran ehdoilla. Kun Ummin luottamus on saatu puolelleen, se on aivan ihana koira omille ihmisilleen.

Parhain asumismuoto Ummille olisi omakotitalo rauhallisella alueella mutta sitoutuneen kodin löytyessä myös muita asumismuotoja voidaan harkita. Tulevan kodin on hyvä muistaa myös että Ummi on nuori ja aktiivinen koira, joka tarvitsee liikuntaa ja aktivointia.

Ummi on noin 55cm korkea ja painaa noin 20kg.

23.7.2013

Ummille lisätty valokuvia.

4.9.2013

Hurjan komea Ummi odottaa edelleen omaa kotiaan Rakveren tarhalla. Saapuessamme tarhalle Ummi kyhjöttää häkkinsä nurkassa eikä hievahdakaan vaikka astun häkkiin sisälle, laitan hihnan kiinni ja huomaan kuinka Ummi oikein vapisee pelosta. Ummi ei halua poistua häkistään koska pelkää muita koiria mitkä mekastavat häkeissään, parin yrityksen jälkeen saan Ummin houkuteltua mukaani.

Tarhan alueelta pois päästyämme huomaan kuinka Ummi rentoutuu ja se jopa tulee luokseni hakemaan rapsutuksia ja muutaman pusunkin saan siltä kiitokseksi. Hihnassa Ummi kävelee hyvin, nyt uskalsi jopa ottaa parit spurtit ja halusi leikkiä kanssani. Oli ihana huomata että se Ummi kenelle sydämeni menetin on vielä tallella. Lenkin jälkeen jäin Ummin kanssa häkkiin ja Ummi haki kädestäni namuja ja palasi aina takaisin häkkinsä perimmäiseen nurkkaan, muutaman kerran jälkeen huomasin kuinka Ummi rohkaistui ja ei enää paennutkaan namin saamisen jälkeen vaan jäi vierelleni odottamaan lisää herkkuja ja pusun antoi Ummi minulle kiitokseksi.

Ummi on rauhaa rakastava koira, joka ei halua tehdä kenellekään mitään pahaa. Missä viipyy Ummin ikioma koti? Ummi on todella reipastunut tarhalla, joten nyt olisi jo korkea aika Umminkin päästä kokemaan kotikoiran elämää.

Ummille lisätty kuvia!

14.11.2013

Ummi saapui omaan kotiinsa Suomeen


Varaajana toimi Saila

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: