Kodin saanut: XENA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

XENA

* 5-6v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

5.7.2013

Xenan tarina on karu mutta valitettavan yleinen Romaniassa. Marraskuussa 2012 Xena oli juuttunut kaulastaan kiinni aitaan ja samalla muut koirat hyökkäsivät Xenan kimppuun purren Xenalta korvista palasia irti, Xena luonnollisesti yritti rimpuilla itsensä aidasta irti sillä seurauksella että Xenan kaulaan tuli valtavia haavoja. Xenan pelastus olivat kaksi ihmistä, jotka auttoivat Xenan aidasta irti ja häätivät Xenan kimpussa olleet koirat pois.

Xena toimitettiin lääkäriin missä sillä todettiin valtavat haavat kaulassa ja korvatkin olivat todella huonossa kunnossa. Xenalle tehtiin useita leikkauksia, onneksi Xena selvisi niistä ja pitkä toipuminen voi alkaa.

Xena onkin toipunut todella hyvin, kaulassa olevat haavat ovat parantuneet todella hyvin. Karvaakin kaulan ja korvien ympärille on jo kasvanut ja kohta arpia ei edes enää erota. Helmikuussa Xena jouduttiin viemään uudelleen lääkäriin koska tytön paino ei noussut millään ja Xena oli muutenkin todella apaattinen. Xenalta otettiin veri- ja pissanäytteet ja myös magneettikuva. Xena on täysin terve muuten paitsi sillä todettiin virtsatietulehdus. Xenan ruokintaan onkin panostettava koska muuten virtsatietulehdus uusii helposti. Xena noudattaakin tällä hetkellä erikoisruokavaliota.

Xena on tällä hetkellä Red Panda Romanian hoiteissa. Xena asusti myös eläinlääkäriaseman kennelissä Romaniassa mutta laihtui stressin seurauksena siellä todella paljon. Nyt paino on saatu taas nousemaan ja ruokakin Xenalle maittaa.

Kaikesta kokemastaan huolimatta Xena on äärimmäisen kiltti koira. Tulee toimeen toisten koirien kanssa ja on todella reipas myös ihmisten kanssa.

Nyt kun Xena on täysin parantunut, on aika etsiä sille se ikioma rakastava koti. Tulevan kodin tulee olla valmiita noudattamaan Xenalle sopivaa ruokavaliota ja muutenkin rohkaisemaan tätä tyttöä kaiken uuden kohtaamisessa.

Xenalla voisi olla koirakaveri kotona odottamassa mutta Xena on varmasti yhtä tyytyväinen ainoanakin koirana.

Tulevan kodin on sitouduttava Xenaan sen loppuelämän ajaksi, kaiken kokemansa jälkeen Xena ansaitsee olla rakastettu perheenjäsen, josta pidetään huolta.

Xena on noin 55-60cm korkea ja painaa tällä hetkellä noin 20-25kg.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Xena matkusti Englantiin elokuussa 2013.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: