Kodin saanut koira: LITTLE OTILIA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Pikkuinen otilia

Pikkuinen otilia

LITTLE OTILIA

* arvioitu syntymäaika 6/2014

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

 

23.9.2014
Carmen Mandescu löysi Little Otilian heinäkuun viimeisenä päivänä vilkkaan tien vierestä matkallaan Glinan tarhalle, pysähtyi ja pelasti pennun turvaan.

Carmen vei pikkuisen kotiinsa ja eläinlääkärille rokotettavaksi. Sen jälkeen vauva muutti Glinalle, jossa se asustelee edelleen. Otilia on sairastanut pienenä parvon, josta kuitenkin parani nopeasti ja on nyt terve ja kunnossa; iloinen, leikkisä, sosiaalinen ja utelias, jollainen tämänikäisen pennun kuuluukin olla.Otilia on noin 3,5 kuukautta vanha pienikokoinen tyttöpentu, joka painaa tällä hetkellä noin 6kg. Aikuisenakin tyttönen jää suht pieneksi, arviolta noin 10-15 kiloiseksi. Otilia on luonteeltaan erittäin ihmisrakas ja nauttii myös koiraseurasta, joiden kanssa pentu on alistuvaisuuteen taipuva. Pentu on utelias myös isompia koiria kohtaan, vaikka aluksi arasteleekin niitä hiukan. Ei hauku, ainakaan toistaiseksi ei olla koskaan kuultu haukkuvan. Videoillakin “haukkuessaan” tyytyy ynisemään tyttömäisen sievästi 🙂 Ulkoisesti pikkuisessa Otiliassa näyttäisi olevan kääpiösnautserimaisia piirteitä ja pentu vaikuttaa kohtuu vilkkaalta, olematta ylivilkas. Sopivaa perhettä ja kotia Otilialle voisi kuvailla esimekiksi näin: aktiivinen, ulkoilusta ja yhdessä tekemisestä nauttiva perhe. Myös lapset voisivat sopia kuvioon!

 

26.10.2014
Otilia asuu nyt samassa häkissä isompien kanssa ja on lauman keskikastia. Ruokintatilanteessa pikkuinen pusukone jää hiukan isompien koirien jalkoihin. Otilia on valtavan herttainen pieni neiti! Ei edelleenkään hösellä, mutta on kovin iloinen ja leikkisä tyttönen 🙂

Suloisia, enemmän tai vähemmän kovia kokeneita koiria selatessa saatat huomata merkkejä koirakuumeesta… Muistathan kuitenkin, että koiran hankintaa ei pidä tehdä harkitsematta asiaa kunnolla. Koiran adoptioon liittyviä asioita on hyvä käydä läpi kerran ja vielä toisenkin. Lemmikkiin tulee sitoutua jopa 15 vuodeksi eteenpäin ja esimerkiksi allergiatestit on hyvä tehdä koko perheelle ennen kuin koiran hankintaa alkaa edes suunnitella.

20.11.2014
Pikkuinen Otilia on tänään varattu omaan kotiin! 🙂

6.12.2014
Tyttönen matkusti uuteen kotiinsa 🙂

Little Otilia saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passilla varustettuna. Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Kodin löytymisessä auttoi Lilli

Video 1 Little Otiliasta 8/2014

 

Video 2 Little Otiliasta 8/2014

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: