Päivitetty 16.01.2015

Enkelikoira: MARTINICA


Martinica

MARTINICA

* n. 1,5 vuotias

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

21.9.2013

Romanialainen eläinsuojelija Luiza Mandru löysi kuvankauniin Marinican ja Kulkureidenkin kautta kotia etsivän Teddyn yhdessä viime talvena tien varresta. Mitä ilmeisemmin tämä kaksikko on jossain vaiheessa löytäneet toisensa ja päättäneet että kulkukoiran on helpompi löytää päivittäinen ruoka-annos yhdessä ja kylmänä talvipäivänä on helpompaa kun vierellä on laumanjäsen, josta voi hakea niin lämpöä, kuin turvaakin.

Kesäkuussa ollessamme Romaniassa tapasimme Martinican Luizan luona. Tuolloin tyttö oli niin epävarma ja pelokas, että emme ottaneet sitä adoptio-ohjelmaan mukaan, vaan se saisi vielä rohkaistua Luizan lempeässä, mutta määrätietoisessa ohjauksessa. Kulkureiden elokuun Romanian matkaajat tapasivat Martinican uudelleen ja vaikka Martinica on edelleenkin ujo ihmisten seurassa, päätettiin että sen kodinetsintä voi alkaa.

Martinicasta saa ensin käsityksen että se on arka koira, mutta hetken sitä seurailtuaan huomaa että se onkin vain varovainen ja ujo, mutta varsin utelias ja kehityskelpoinen. Se pyörii vieraiden ihmisten ympärillä koko ajan, toisinaan tullen lähemmäs, toisinaan jääden miettimään hieman kauemmaksi. Martinicaa on helppo lahjoa ruoalla ja sitä se tuleekin hakemaan vieraan ihmisen kädestä. Martinicalle tuttu ihminen voi huoletta käsitellä sitä sen juoksematta karkuun.

Koska Martinica rakastaa toisia koiria ja saa näistä paljon rohkeutta, se etsiikin kotia jossa on sosiaalinen ja itsevarma lajitoveri, sekä kokenut omistaja. Martinica tulee kotiutuessaan tarvitsemaan aimo annoksen määrätietoista, lempeää ja johdonmukaista opastusta, sekä sosiaalisia tilanteita, jotta se saa lisää itsevarmuutta ja sen taival normaalin kotikoiran oppeihin voi alkaa. Martinicaa ei siis tulla suosittelemaan ensimmäiseksi, eikä ainoaksi koiraksi.

Martinica on säkäkorkeudeltaan n. 45-47 cm. Tyttö tullaan steriloimaan ennen Suomeen tuloa.

14.11.2013

Aktiivien lokakuun lopussa tekemällä reissulla Kulkuri-naiset tapasivat Luizan luona myös kuvankauniin Martinican.

Martinica on reipastunut todella paljon kesän kuluessa. Alkuun tyttö väisti uusia vierailijoita, mutta muiden koirien turvin se uskalsi tulla vieraan ihmisen luokse. Ensikontaktin jälkeen Martinica tuli ihan omatoimisesti hakemaan namit kädestä ja jäi rapsutettavaksi.

Ja lienee sanomattakin selvää, mitkä olivat Kulkuri-naisten yhteiset sanat: Kuinka kaunis hän onkaan!

Martinica odottelee sitä oikeaa, kokenutta koirakotia omakseen. Toivotaan että se löytyisi ennen talven tuloa.

30.11.2013

Lisätty video, missä upea Martinica käy tervehtimässä Labus poikaa!

16.2.2014

Martinican kehitys ujosta ja arasta koirasta reippaaksi nuoreksi koiratytöksi on ollut suorastaan mahtavaa!

Martinica tarkoittaa romanian kielellä karhua. On totta että tyttö näytti karhunpoikaselta kun Luiza löysi sen ja josta se myös sai nimensä. Nykyisin sana kettu taitaa kuvata Martinicaa paremmin 😉 Luizan mukaan Martinica on ovela kuin kettu ja täynnä energiaa. Se ei arkaile, eikä ujostele ihmisten seurassa, toisista koirista nyt puhumattakaan!

Vielä kun Martinicalle löytyisi aktiivinen ja harrasteiden täytteinen koti, kaikki palaset loksahtaisivat paikoilleen sen elämässä!

Lisätty uusia, upeita kuvia!

18.2.2014

Lisäyksenä vielä, että Martinican tulevassa kodissa voisi olla myös kissoja, sillä tyttö tulee niiden kanssa toimeen oikein hyvin 😉 Lisätty pari kuvaa Martinicasta kissaystävän seurassa 🙂

9.6.2014
Kulkureiden alkukesän Romanian reillulla tapasimme myös kauniin Martinican.

Martinica jatkaa leppoisia koiranpäiviä Luizan luona. Vaikka lauman koko ja määrä vaihtelee ajan saatossa, suhtautuu Martinica toisiin nelijalkaisiin ystäviinsä suhteellisen rennolla otteella. Kaikesta huolimatta Martinican oikea paikka on tulevaisuudessa varmasti toisen koiran kaverina, ei siis liian isossa laumassa. Martinicalla on toisinaan näet tapana aiheuttaa pientä sekasortoa lauman sisällä esim.Luizan luona kiusaamalla häkissä olevaa Labus koiraa -ja tuolloin soppahan on jo valmis….

Ihmisiä kohtaan Martinica tuntee suurta vetovoimaa, mutta kynnys tulla suoraan vieraan ihmisen luokse on vielä hentoinen. Aikansa katseltuaan ja haisteltuaan se kuitenkin rohkeasti ja pikaisesti käy tervehtimässä meitä ja antaa hetken rapsutellakin itseään kunhan vain tulija jaksaa antaa hetken aikaa tytölle. Luizaa ja tämän miestä kohtaan Martinica käyttäytyy kuten toisetkin koirat, varsin luottavaisin mielin.

Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteen, koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin sekä luovutussopimukseen ja muistathan ettet tarjoa koiralle kotia hetken mielijohteesta!

13.1.2015
Martinica on varattu omaan kotiin!

16.1.2015
Pieni kettu-tyttö Martinica jaksoi odottaa omaa kotia 16 pitkää kuukautta siitä lähtien kun se tuli Kulkureiden sivuille kotia etsimään.
Potentiaalisia kotiehdokkaita oli, mutta sitä lopullista omistajaa ei aralle Martinicalle kuitenkaan kuulunut. Kun se vihdoin saapui, onni ja ilo oli rajaton kaikilla Kulkureiden aktiiveilla ja tytöstä lähes koko elämänsä ajan huolehtineella Luizalla; Martinica pääsee vihdoin omaan kotiinsa.

14.1.2015 Martinica vietiin steriloitavaksi.
Suureksi suruksemme kaunis kettu-tyttömme menehtyi  anestesian aikana steriloinnin yhteydessä.
Tämä äärimmäisen surullinen tapahtuma on erittäin poikkeuksellista, se ei ole kenenkään vika, eikä sille ole mitään selitystä.
Martinica on haudattu rakkaan Luizan pihamaalle, siellä se on aina lähellä niitä ihmisiä jotka pitivät siitä huolta loppuun asti.

Martinican omistaja, joka valitettavasti ei koskaan ehtinyt tavata suloista kettu-tyttöä, kirjoitti Martinicalle viimeisen runon:

Syntyi karhu kultainen,
tien oman jo pentuna valiten.
On kulkenut monia vaiheita,
elänyt kettuna tarpeen vaatiessa.

Sinut sateenkaarisillalle on tultu hakemaan,
jäi tassunjälkesi sydämeeni uinumaan.

-Anna-Mari-

Omasta puolestani Martinican elämää ja sen vaiheita kokoajan seuranneena;
Suru on suunnaton. Kuinka epäreilua elämä voi ollakaan!

-Kata-

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa