Kotia etsivä koira: MIISA

Suloinen ja rauhallinen Miisa ansaitsee päästä omaan kotiin "tavallisesta" ulkomuodosta huolimatta!
Syntymäaika: 4/2023
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
Kokoarvio:50cm/17kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
15.12.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Miisa on päätynyt tarhalle kesäkuussa 2023 vain kahden kuukauden ikäisenä pentuna. Kaikki sen sisarukset ovat jo omissa kodeissaan mutta Miisa ei ole saanut aikaisemmin mahdollisuutta päästä adoptio-ohjelmiin ollessaan niin tavallisen värinen ja kokoinen. Miisa on tarhakoiraksi saanut paljon sosiaalistamista pienestä asti, kiitos meidän Romaniassa asuvan aktiivin.

Ihanaakin ihanampi Miisa asuu Cosobassa etupihalla pienten ja nuorten koirien laumassa ja tulee siellä hyvin toimeen muiden kanssa. Stressi saa sen kuitenkin välillä härkkimään itseään pienempiä ja hän myös osaa pitää resursseistaan huolta. Vieraista tämä tyttö tykkää hurjasti. Vieraat saavat käsitellä häntä miten vain ja silitellä kaikkialta, hampaatkin saa kurkata tuosta vain! Kainaloon nostamisestakaan tämä tyttö ei ole moksiskaan. Miisa myös vaikuttaa melko rauhalliselta, vaikka muut koirat ympärillä riekkuvat, se ei lähde siihen mukaan. Miisan kuullaan haukkuvan jos muut haukkuvat.

Miisa voisi sopia monenlaiseen kotiin mutta ihan vilkkaimpaan keskustaan emme häntä luovuta. Miisalle koirakaveri voisi myös olla kiva, muttei välttämätön. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Miisa on viettänyt melkein koko elämänsä tarhalla ja siltä puuttuvat lähes kaikki kokemukset tavallisesta arjesta ja kotikoiran elämästä, kuten varusteista, hihnassa kulkemisesta, liikenteestä tai erilaisista ihmisistä sekä paikoista. Tämä suloinen koiraneiti tarvitseekin aikaa, lempeyttä, pitkää pinnaa ja kannustusta, jotta hän voisi kukoistaa omassa perheessään. Miisan tulevalla perheellä tulee olla roppakaupalla huumoria ja kärsivällisyyttä, sillä vauhtia ja erilaisia tilanteita varmasti riittää tulevaisuudessa nuoren koiran kanssa.

Päivitykset

15.12.2014

Miisa tassuttelee Kulkurien adoptio-ohjelmaan omaa kotia etsimään!

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anni Paso

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: