Kodin saanut koira: MILLIX

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

1403-millix-prof-300x300MILLIX

* narttu

* noin 4 kk (arvioitu syntymäaika 11/2013)

* Romaniassa

 

 

 

 

16.03.2014
Pikkuruinen Millix ja sen sisar, joka on jo varattu Ruotsiin, pelastettiin Rosiorin kaupungista koirakeräilijältä. Paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan oli saanut vihiä naisesta, joka hamstrasi koiria, ja OneVet-klinikan henkilökunnan avulla hän on onnistunut saamaan niitä pois tolkuttomista olosuhteista. Millixillä on ikää noin 4 kuukauden verran. Se on tällä hetkellä 3 kg:n painoinen, eikä se suurensuureksi kasvakaan, arviolta 7 kiloiseksi.

Millix oli huomiosta ja hoitolan hälinästä hämillään, mutta viihtyi hyvin Dr. Adinan sylissä ja otti onnellisena vastaan saamansa rapsutukset. Kotiolosuhteissa se tulee varmasti reipastumaan, mutta mitään riekkujaa siitä tuskin tulee; se vaikuttaa enemmän tasaisen lempeältä koiraneidiltä.

Millixin herttaisen ulkomuodon ei sovi kuitenkaan antaa hämätä. Se tulee tarvitsemaan ihan oikeaa, monipuolista koiran elämää – sen paikka ei ole pehmoleluna sohvannurkassa 😉 Pikkuruisen kokonsa puolesta emme myöskään suosittele Millixiä perheeseen, jossa on aivan pieniä lapsia.

Uuden kodin on muistettava, että pentuun sitoutuminen on pitkän ajan päätös; koira tulee kuulumaan elämääsi parhaimmillaan 12-15 vuoden ajan. Omien resurssien arviointi ennakolta on hyvin tärkeää. Millix etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan lempeä ja johdonmukainen koulutus, turvalliset kotiolot, aktiviteetteja sekä onnellinen, tasapainoinen koiran elämä. Muistathan, että koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin!

22.03.2014
MILLIX varattu omaan kotiin.

1.4.2014
Millix saapui omaan kotiinsa 29.3.2014.

29.3.2015
Millixen kotireveiset vuosipäivänä:

“MILLIX on asunut Suomessa nyt yhden vuoden, laskeutui Suomeen Hki-Vantaan lentokentälle lauantaina 29.3 2014 klo. 12.20 ja siellä tapasin pikkuruisen, passin mukaan n.5kk. ikäisen tyttökoiran ja koin erään elämäni parhaista hetkistä saadessani Millin syliini. Millix oli löydetty koirahamstraajalta paikallisen eläinsuojelijan Cornelia Stanin ja OneVet klinikan henkilökunnan avulla Rosiorin kaupungissa.

Millix on aivan ihastuttava, helppo, iloinen pieni ihme. Tullessaan oli painoa vaivaiset 2.275 kiloa eikä hän vieläkään n.1½ v. ikäisenä paina kuin 4.500kiloa. Mieheni ja minun elämään on tullut aivan uutta elämää Millin myötä, väsymätön leikki & lenkkikaveri, reipas mökkiläinen, on uteliaana ihan kaikessa mukana.

Millillä on myös serkkuja, lastemme koirat Leevi Amerikan akita, Viron rescue, venäjän laika Evita, kääpiövillikset Rose ja Hermanni sekä hetken aikaa enkelikoira Adam, musta, iäkäs keskikokoinen villis, joka tuli samalla lennolla Millin kanssa Romaniasta ja jolle tyttäreni menetti välittömästi sydämensä ja parin viikon jälkeen adoptoi em. villisten seuraksi.

Kiitämme Kulkureita mahtavasta työstä <3 <3 Kiitos!

And I will send my thankful greetings to all lovely people at the OneVet Clinic. Millix is so charming and beloved, really Our Best Friend.

Thank You All

Meri, Asko ja Millix Purhonen”

 

Varaajana toimi Jenni.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: