Kodin saanut koira: MORENA

Syntymäaika: 2/2015
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
19.5.2019

Anda Popescu johtaa vuonna 2012 perustettua Morenissa sijaitsevaa Happy Dogs Moreni  -löytökoiratarhaa.  Tarhalla on noin 100 koiraa.  Olosuhteet tarhalla ovat moneen muuhun koiratarhaan verrattuna hyvät.

Morena päätyi koiratarhalle kadulta, lähdettyään aina seuraamaan tarhan työntekijöiden autoa.  Lopulta eräs työntekijä otti sen luokseen turvaan.  Oman kodin oletettiin löytyvän nopeasti, koska Morena on luonteeltaan niin kultainen.  Näin ei kuitenkaan käynyt, ja Morena tuotiin tarhalle odottamaan kodin löytymistä.

Luonteeltaan Morena on mutkaton, avoin, iloinen ja ystävällinen.  Toisten koirien kanssa tulee mainiosti toimeen.  Ihmiset Morena ottaa iloisena vastaan ja pussailee mielellään.  Kiipeää tarhalla koppinsa katolle ylettääkseen paremmin pussaamaan naamaa.  Andan mukaan Morena pitää myös lapsista.

Morena antaa hienosti käsitellä itseään ja on luottavainen.  Sopisi varmasti monenlaiseen kotiin, vaikuttaa todella sympaattiselta koiralta.

Säkäkorkeus on noin 50 cm ja painoa on noin 23 kg.

Päivitykset

10.8.2019

Morena pääsi omaan kotiin.

26.5.2019

Suloinen Morena on varattu.

19.5.2019

Morena otettiin Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

_____________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Morena saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Morena on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö  Sari Laavi

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: