Kodin saanut koira: ANNASTIINA

Syntymäaika: noin 11/2010
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
päivitetty 17.3.2019

Kodittomien koirien tilanne Romaniassa on todella surullinen. Arvion mukaan kodittomia on tällä hetkellä noin 5 miljoonaa ja luku kasvaa sterilointiprojekteista huolimatta, sillä koiria hylätään jatkuvasti eikä kaikille kodittomille ole turvallista suojapaikkaa. Kulkureiden yhteistyökumppani One Rescue Association yhdistykseen kuuluvaa Cosoban tarhaa ylläpitää eläinlääkäri Adina Vladutin miehensä Dragosin kanssa. Tarhalla asuu vaihtelevasti noin 350 koiraa, jotka odottavat oman kodin löytymistä.  Muun muassa ei-toivottuja pentuja hylätään tarhan läheisyyteen ja tuodaan tarhalle jatkuvasti.

Annastiina on haettu kunnalliselta koiratarhalta hyvin huonossa ja laihassa kunnossa turvaan Cosoban koiratarhalle. Mummokoiran vointi on kuitenkin kohentunut ja kotioloissa paranisi varmasti vielä lisää. Annastiina on jonkin verran häkkikaveriaan varovaisempi, mutta tuli heti tervehtimään ja antoi koskea. Ihmiset kiinnostivat kaikin puolin kovasti. Lyhyessä ajassa reipastui valtavasti ja häntä heilui. Adina sai paijata tyttöä josta tämä ihana pörröturkki nautti täysin siemauksin. Annastiina on rauhallisen ja tasapainoisen oloinen, jonka lisänä on kaunis ulkonäkö ja uskomattoman pehmeä turkki. Turkkia tulee Annastiinan tulevan perheen jatkossa varautuakin hoitamaan.

Säkäkorkeutta Annastiinalla on n. 60cm ja painoa hänellä on noin 25 kiloa. Ikää tällä hurmaavalla tyttösellä on jo n. 8 vuotta.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

19.05.2019
Annastiinan tassut koskettivat tänään Suomen maaperää ensimmäistä kertaa. Mummukalla todettiin ennen Suomeen tuloa yhtä sun toista vanhuuden vaivaa, mutta nyt Annastiina saa viettää eläkepäivänsä oman kodin lämmössä ja saa hoitoa kun sitä tarvitsee. Kiitokset perheelle ja onnea molemmille osapuolille <3

9.5.2019
Ihana Annastiina sai ilouutisia ja pääsee viettämään loppuelämäänsä Suomeen omaan kotiinsa <3 Mummeli on varattu!

17.3.2019
Aktiivit kävivät tarhareissulla Romaniassa helmikuun 2019 lopussa ja kävivät tapaamassa myös hurmaavaa Annastiinaa. Annastiina on ihana, reipas, iloinen ja avoin hännänheiluttaja. Se tuijottaa upeilla silmillään suoraan ihmisen silmiin, kun se haluaa namia. Annastiinalla on upea, pehmeä turkki, mutta hoitoa se tulee vaatimaan. Annastiinan perheen tuleekin varautua siihen, että totuttaa mummukan turkin hoitamiseen, jotta turkin hoidosta tulee Annastiinalle mukava asia. Aktiivit kuvailevat Annastiinan olevan mutkaton, turhia hötkyilemätön ja ihmisystävällinen koira. Annastiina asuu melko äänekkään ja vilkkaan Micah- koiran kanssa, mutta Annastiina ei itse lähde haukkumiskuoroon mukaan. Annastiinan olemus onkin seesteinen ja ihastuttava. Tämä mummokoira vaikuttaa todella tasapainoiselta koiralta. Sopivin koti hänelle olisi rauhallisessa lähiössä tai taajamassa, kodissa jossa ymmärretään jo iäkkäämpiä koiria ja jossa elämäntilanne on vakaa.

3.12.2018

Annastiina aloitti kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Annastiina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lady on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Annastiinan yhteyshenkilö:  Nora Anttila

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: