Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
28.3.2024
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.
Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.
Nelson tavattiin tarhalla toukokuussa 2023. Se on tullut tarhalle vuoden 2022 lopulla. Nelsonin oli tuonut sinne nainen, joka ruokkii koiria pellolla ja pyytää välillä apua koirien kanssa.
Aktiivien vierailun aikana, oli kuuma päivä ja Nelson oli löytänyt hyvän varjo paikan ruusupensaan alta tarhan pihamaalla. Todennäköisesti se ei halunnut menettää hyvää varjopaikkaansa ja seuraili tapahtumia sieltä käsin. Vieraan mennessä Nelsonin luokse se haistelee, kun sille ojentaa käden. Sitä ei tunnu haittaavan, vaikka muut liikkuvat sen ympärillä. Adinan mukaan Nelson on hieman ujo koira, eikä sille maistunut namit kädestä tarjottuna.
Suloinen Nelson etsii kotia, jossa ymmärrettäisiin herkän pojan sielun elämää. Kodilla tulisi olla kokemusta ja osaamista aran koiran kanssa elämisestä, sillä tarhalla jopa tutun ihmisen koskettaminen on haastavaa. Rauhallinen ympäristö olisi paras tälle pojalle ja rauhallisesta koirakaverista saisi tukea ja turvaa uudenlaisen elämän opetteluun. Tulevan kodin tulee ottaa huomioon mahdollinen kuulon alenema/kuurous, joka vaikuttaa omalta osaltaan päivittäiseen elämään. Nelson tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja ymmärrystä uuden elämän alussa. Tulevan perheen tulee sitoutua kouluttamaan koiraa positiiviseen vahvistamiseen perustuen ja koiralähtöisesti.
Päivitykset:
24.11.2024
Nelson ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Nelsoni:n kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä joilla saisimme Nelsoni:lle lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta sekä aktivoimme Nelsonin kodin etsinnän, jos kehitys-suunta muuttuu parempaa kohti
21.8.2024
Aktiivimme tapasivat Nelsonin Cosoballa heinäkuussa. Nelson tulee viereen ja syö namit kädestä, mutta ei anna koskea. Uskaltaa tulla luokse ja tutkailee tapahtumia aktiivisesti. Nelson ei vaikuta reagoivan koviinkaan ääniin, sillä ympärillä tapahtuvat rähinät ja muut kovat äänet eivät vaikuta häneen mitenkään. Mahdollista kuulon alenemaa ei ole poissuljettu eläinlääkärissä. Liikkuu koiralauman mukana puikkelehtien välissä ja on hiukan erikoinen, oman tiensä kulkija.
Lisätty kuvia ja videoita.
28.3.2024
Nelsonilta terveisiä tarhalta. Aktiiviemme mukaan Nelson käyttää jonkin verran rauhoittavia signaaleja ihmisen seurassa, mutta tulee ja kulkee läheltä eikä vaikuta pelkäävän ihmistä. Ei säpsy. Pyörii suhteellisen rennosti ihmisen ympärillä, eikä vaikuta juuri välittävän niistä. Ei ota kädestä herkkuja, eikä alkuun maastakaan, mutta alkaa kuitenkin syömään reitilleen osuvia nameja. Haistelee paljon ja kuljeskelee nenä maassa sekä kieriskelee selällään ihan ihmisen vieressä. Kosketuksesta hämmentyy, ei pakene mutta poistuu rauhallisesti kosketuksen alta. Käyttää koskettaessa rauhoittavia signaaleja. Pari kertaa loppua kohti tulee nuuskimaan ihmistä. Tuntuu siltä, että ei osaa olla ihmisen kanssa tai kontaktissa ihmisen kanssa mutta ei pelkää tai arastelekaan. Menee muiden koirien mukana ongelmitta, mutta ei niidenkään kanssa erityisemmin kommunikoi. Kertaalleen haukkuu toiselle koiralle. Kun aktiivimme vierailevat tarhalla toisena päivänä päivänä, tulee Nelson yhtäkkiä määrätietoisesti luokse toiselta puolelta pihaa, pysähtyy viereen ja alkaa tapittaa suoraan kohti, vaikuttaa olevan namien toivossa. Ei ota kädestä, mutta maahan tiputetun namin ottaa ja jää pyörimään aktiivien luokse. Lisätty kuvia ja videoita.
1.12.2023
Nelson tavattiin tarhalla lokakuun reissulla. Hän majailee isolla pihalla koiralaumassa ja viihtyy etäämmällä tarkkailemassa, joten kontaktin ottaminen on vaikeaa. Lempipaikka vaikuttaa olevan seinustan edustalla, sielä hän makoilee omissa oloissaan. Nelson tarkkailee uusia ihmisiä etäältä ja väistää myös tutun ihmisen lähestymistä ja kosketusyritystä. Uusia kuvia ja video lisätty.
1.7.2023
Nelson aloitti oman kodin etsimisen.